Ette muutes arvaa mitä eilen kävi. Kaikkee sitä voikin sattua ihan yks kaks. Käytiin pienellä huviajelulla isäni kanssa tuolla Ruotsinpyhtään kirkolla (oikeestaan kattomassa, oisko näkynyt harmaapäätikkoja, joku oli nähnyt niitä siellä NELJÄ kpl.) No pois tullessa oltiin just pienen kapean joenuoman kohdalla, hyvin kapea virta siis, yli meni silta. Vieressä oli jännästi iiiiso lato tms. rakennettu niin, että se sijaitsi uoman molemmin puolin, se oli siis uoman päällä.
Pysähdyttiin siihen hetkeksi. Paikalla ei näkynyt ristinsielua koko käväisyn ajan, ihan hiljaista, ei ketään missään (ei edes niitä tikkoja), vain isoja puita, ohutta lumisadetta ja hiljaista. Niin yks kaks sieltä talon alta ilmestyi pitkäkarvainen mäyräkoira.

Ihan yksin oli liikenteessä. Alkoi kävellä sen joenuoman reunassa siinä heikolla jäällä! Uoma oli auki ja vesi virtasi, reunat ohutta jääriitettä. Katottiin sydän kurkussa, että älä sinne jokeen tipu, älä tipu, älä tipu. Ja sehän tippui! Jää petti ja uppos jokeen.

No ei umpsukkeluksiin, jalat ylti pohjaan ja raasu yritti etutassuilla takasin jäälle, yli puol vartaloa hyisessä vedessä. Ei se ylös päässyt. Me se sitten saatiin pelastettua, tai siis isäni, sai sen nostettua kuiville itte kenkinensä siellä vedessä. Siis... koira olisi hukkunut, ellei me oltaisi ihan vahingossa osuttu paikalle.
![Parkuu [:´((]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/6.gif)
Mä oon vieläki järkyttyny. Kylmä vesi ois kangistanut hyvin pian ja voimat loppuneet.
Tais olla koiran pelastuminen johdatusta... (mää aina uskon sellaiseen...) No sitte meni sormi suuhun, mitäs me nyt tehdään, eihän märkää koiraa siihen voinut jättää yksinään. Onnea oli mukana siinäkin, viereisestä ladon/aitan tapaisesta rakennuksesta tuli valoa, mentiin sisään, sisällä oli nuori nainen, joka sanoi, että koirahan on hänen vanhempiensa koira. Jess. Kaikki järjestyi hienosti. Järkyttynyt oli kyllä hänkin ja kiitollinen. Jestas, kaikkee sitä.
Voi ETTÄ mä pelästyin itse tilanteessa. Oli aika hankala paikka nostaa koiraa. Onneks koira oli rauhallinen ja kiltti, ei rimpuillut eikä yrittänyt esim. purra. Sit se vasta vaikeaa ois ollu.