Tuo rahanmenojuttu... vanhempieni kohdalla oli helppo toimia kun oli selkeästi tieto kummankin tahdosta, eikä sisaruksia tai muitakaan sukulaisia, joiden kanssa mistään riitelisi.
Omalta osaltani olen ohjeistanut niin, että halvin mahdollinen arkku, koska tuskin pahvilaatikkoa kirkkoon kelpuuttavat. En nyt elämässäkään välitä mistään prameasta, joten kelpaisi se vaatimattomampi viimeiselle matkalle

Oikeasti jos voisin valita, niin semmoinen ihan vain höyläämättömästä laudasta itse tehty olisi paras. Kaikkein hienointa olisi, jos voisin tehdä sen arkun itse tai sen tekisi joku, joka on minusta oikeasti välittänyt.
Arkkujen hinnat ovat aivan käsittämättömät. Kyllä varmasti parempiakin käyttökohteista rahalle keksivät, enkä odota rakkeideni osoittavan tuolla tavalla rahalla välittämistään minua kohtaan. Poroksi palaisi sitten hetken kuluttua sekin hieno arkku, eikä jää kuin muistot ja ehkä joku valokuva.
Yksi prameilematon kukkalaite arkun päälle, vaikka punaisia ja valkoisia neilikoita tai mitä nyt keksivätkään. Jos joku haluaa käyttää rahaa kuolemani johdosta, niin lahjottakoot sitten hyväntekeväisyyteen johonkin sellaiseen kohteeseen, joka on ollut itselleni tärkeä nyt elämässä.
Silloin kun äitini kuoli, lapset saivat piirtää piirustukset mummille ja ne laitettiin arkkuun mukaan. Se tuntui silloin olevan lapsille hyvä tapa tehdä surutyötä. Saivat itse viedä piirustukset avoimeen arkkuun mummin viereen. Aikuinen tietysti auttamassa ja tukena. Se oli etenkin Tossavaiselle silloin tärkeä tapa tehdä surutyötä. Pitkätossu olikin aika pieni vielä silloin eli ei niin ehkä ymmärtänyt. Kuolemaa ei piiloteltu, ei mystifioitu, ei dramatisoitu, vaikka suru olikin kaikilla suuri, myös lapsilla.