Minulla myöskin surullisia uutisia.
Olimme kävelytietä menossa Vaasan keskustaan ja sellaisella omakotialueella näkyi jo kaukaa että joku
siellä tiellä heiluttaa pyrstöään. Kun sitten tulimme lähelle näimme rastaan poikasen yrittävän päästä jaloilleen.
Vaan ei onnistunut. Toinen jalka ei näyttänyt kantavan.Siinä ei mitään ulkonaisia vammoja näkynyt. Siivet pelasivat hyvin, mutta eihän tuo ressu vielä ollut valmis lentoon.
Otin sen hellästi käsiini. Siinä istui aivan rauhallisena. Ei edes sydän lyönyt ylikierroksia. En tiennyt mitä olisin pienelle thenyt joten vein sen kauas, nurmikon poikki, ojan taakse pensaiden suojaan. Ei se edes äännellyt. Ehkä hyvä niin. Ei herättänyt saalistajien vaistoja.
Mietin tuota sellaisten lintujen poikasten kovia kohtaloita jotka lähtevät pesästään ennenkuin osaavat kunnolla lentää. Rastaan poikasia hädässä olen nähnyt aiemminkin
Miksihän luonto on järjestänyt niiden asiat noin huonosti ainakin minun kokemukseni mukaan.
Minusta räkättirastas ei ole yhtään arvottomampi kuin mikä muu lintu hyvänsä. Sehän on pikkulintujen "turvapalvelu".