Tervehdys idästä!
Systeri kertoi, et oli kaverinsa kanssa ihmetellyt, et kuin hämyri kutoo verkkonsa suoraan tienrunasta tien toiseen reunaan? Siinä onkin miettimistä!
Samaa olen minäkin ihmetellyt. Kukahan siihen osaisi antaa vastauksen.
Jostain muistan lukeneeni että tuuli kuljettaisi sen pitkän langan tien yli, mutta voisikohan se olla mahdollista.
Noin olen minäkin lukenut. Kevyitähän nuo hämpyt ovat. Ja monasti olenkin nähnyt kun ne liitelevät kuin ilmassa kun ei niiden ohuen ohuita säikeitä näe
Iltapäivällä istuskelin ulkona kiikussa, kun iso hämyri leijaili tuulen mukana ohi ja aivan kuin olisi vielä ollut seitin päässä kiinni. Siis miten pitkä seitti sitten olikaan
, kun aivan avoimen pihan puolelta tuli, ainakin 20m oli lähimpiin puihin matkaa sen tulosuunnassa.
Siis iltapäivällä todellakin tuuli oikein kunnolla ja ukonilma sieltä sitten tulikin ja monta mörinäkuuroa on sen jälkeen tullut ja mennyt. Vettä on tullut ihan kiitettävästi, paikallisessa kylpylässä oli vettä tulvinut kellaritiloihin niin, että palokunta on joutunut pumppaushommiin. Tällä hetkellä on taas rauhallista, niinpä heti piti tulla koneelle lueskelemaan.
Se hyvä puoli noista ukkosista on ollut, että aamun helteistä on muisto vain ja 15,5
o on enää mittarissa.
myötätunnon rutistukset Zeenerille, itse reväytin takareiden kerran talvella liukastellessa, enkä pystynyt pariin viikkoon kunnolla istumaan jalan kanssa ja mustelmaa riitti pakarasta polvitaipeeseen koko jalan leveydeltä.