BirdLife Suomi tiedottaa 15.7.2009
BirdLife Suomi tuomitsee Haminan tervapääskynpesien hävittämisen
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi on tyrmistynyt
tervapääskyn pesien tahallisesta hävittämisestä Haminassa. Haminan
kaupunki on jatkanut tervapääskyjen pesäpaikkana olleen vanhan koulun
purkutöitä huolimatta Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen kielteisestä
poikkeuslupapäätöksestä.
"Tapaus on käsittämätön, sillä kaupunki on toiminut tietoisesti vastoin
lakia ja vastoin ympäristöviranomaisen päätöstä. Jos tahtoa olisi ollut,
keinot poikasten säästämiseksi olisivat olleet löydettävissä",
arvostelee BirdLife Suomen hallituksen puheenjohtaja Aki Arkiomaa.
Kaikkien lintujen tappaminen ja häirintä pesimäaikana on lailla
kielletty. Haminan tapauksella on kuitenkin merkitystä laajemminkin,
sillä kaupungin virkamiesten toiminta näyttää erittäin huonoa esimerkkiä
lähiympäristön asukkaille ja muille kansalaisille.
"Teko osoittaa vakavaa piittaamattomuutta. Miten tavallisten ihmisten
voi olettaa kunnioittavan lakeja, kun virkamiehet ohittavat ne halunsa
mukaan näin kevyesti", kysyy Arkiomaa.
Tiedotteen laji ruotsiksi: tornseglare (tervapääsky)
Lisätietoja:
puheenjohtaja Aki Arkiomaa, puh. 040 547 6175
BirdLife Suomi ry
Hei
Kunnan päättäjät ovat ilmeisesti pystyneet arvoimaan suurinpiirtein tulevien
sakkojen määrän. Purku-urakoitsijan viivästyssakot ovat myös olleet
tiedossa. Näitä lukuja on yksinkertaisesti vertailtu keskenään.
Ympäristörikokset ovat maassamme suhteellisen halpoja joten kunnan isät ovat
päättäneet toimia halvimmalla tavalla ja tuhosivat pääskyjen pesät. Sitä
ennen asiaa oli pohjustettu tiedotuksella jossa koululaisten turvallisuus ja
pääskyt asetettiin tökeröllä tavalla vastakkain. Siinä se.
Jos sakkoja määrätessä otettaisiin huomioon myös saatu hyöty joka
ympäristörikoksella on saavutettu niin asiat korjaantuisivat nopeasti.
Erityisesti näissä tapauksissa jossa tuhoaminen tehdään uhmakkaasti ja
täysin tietäen että ympäristörikosta ollaan tekemässä tulisi sanktiot panna
toimeen erityisen raskauttavien asianhaarojen vallitessa. Ympäristökeskuksen
yli käveltiin tässä tapauksessa mennen tullen. Luonnonsuojelusta vastaavat
virkamiehet olivat sekeästi ilmoittaneet sen että jos pääskyjen pesät
tuhotaan niin poliisit tulevat paikalle ja asiasta tehdään rikosilmoitus.
Muutama päivä suunniteltiin ja tämän jälkeen katto purettiin nopeasti ja
pesät tuhottiin saman tien. Poliisien saavuttua pakalle oli homma jo ohitse.
Näissä tökeröissä lähes lapsellisissa tapauksissa sakkojen määräytyminen
tuilisi tehdä laskukaavalla: säästetty viivästyssakko + sakko pesien
tuhoamisesta ( tervapääskyn yksikköhinta x lukumäärä). Näinhän tämä ei siis
oikeasti mene joten hymy tuskin kaupunginjohtajalta hyytyy missään vaheessa.
Samalla tämänkaltaiset tarkasti uutisoidut tapaukset ovat omiaan
kannustamaan vastaaviin tekoihin ja välinpitämättömyyteen niin yksityisiä
ihmisiä kuin muidenkin kuntien päättäjiä. Kunnioitus luonnonsuojelulakia
kohtaan tuskin tulee lisääntymään. Vanha sanonta: "Ympäristörikos kannattaa
aina" on taas lähellä toteutumistaan.
t
Lassi Kujala
----- Original Message -----
From: "Inka Plit"
To: "Lintuverkko"
Sent: Wednesday, July 15, 2009 3:49 PM
Subject: [LV] BirdLife Suomi tuomitsee Haminan tervapääskyn pesien
hävittämisen
Tyrmistyttävää luettavaa...