Laitetaan nyt tänne eiliseen ketjuun kuulumiset, kun sieltä keskustelu alkoi.
Istukka on kuin onkin noussut pois kohdun suulta
Kätilön mukaan on noussut tarpeeksi,
että ei tarvitse keisarinleikkausta ainakaan sen puolesta tehdä.
Oli kaveri kasvanut kovasti, ei enää mahtunut kokonaan ruutuun
Painoarvio oli 1400 grammaa. On pysynyt edelleen hiukan pienikokoisena, ei haittaa
ollenkaan
Saisi painaa jo parisataa grammaa enemmänkin. Kuvaa ei saatu tällä kertaa olenkaan,
kun oli hieman hankalassa asennossa. Pää oli jo alaspäin, valmiina tuloon
Nyt sitä tajuaa taas miten nopsaan aika menee.
Tunnin päästä onkin neuvola ja punnitus
Se onkin aina järkytys, kun ei kotona ole vaakaa