Tapahtumia
64 – Rooman valtakunta: Rooman palo. Palo sai alkunsa Rooman kauppiaiden alueelta ja levisi pian vastustamattomasti. Keisari Neron väitetään soittaneen lyyraansa ja laulaneen katsellessaan tulipaloa turvallisen välimatkan päästä.
1830 – Uruguayn ensimmäinen perustuslaki otettiin käyttöön.
1873 – Ruotsi-Norjan kuningas Oskar II kruunattiin Trondheimissa Norjan kuninkaaksi.
1898 – Marie ja Pierre Curie ilmoittivat löytäneensä uuden alkuaineen, ja he ehdottivat sen nimeksi poloniumia Marien synnyinmaan Puolan kunniaksi.
1917 – Suomen eduskunta antoi valtalain, jolla keisarin valta siirrettiin Suomen eduskunnalle.
1925 – Adolf Hitler julkaisi henkilökohtaisen toimintaohjelmansa ja elämäkertansa "Taisteluni"-teoksen (Mein Kampf) ensimmäisen osan (jälkimmäinen osa ilmestyi 1926).
1942 – Toinen maailmansota: Messerschmitt Me 262:n ensilento suihkumoottoreita käyttäen.
1944 – Toinen maailmansota: Hideki Tōjō luopui Japanin pääministerin virasta huonon sotamenestyksen vuoksi.
1953 – Elvis Presleyn ensilevytys Sun Recordsissa.
1955 – Weldon Kees, yhdysvaltalainen runoilija, kriitikko sekä romaani- ja novellikirjailija katosi. Hän kohtalonsa on jäänyt epäselväksi.
1965 – Avaruustutkimus: Zond 3 laukaistiin.
1966 – Avaruustutkimus: Gemini 10 laukaistiin.
1969 – Massachusettsin senaattori Ted Kennedy syöksyi juhlien jälkeen Oldsmobile-autollaan puuusillalta lampeen. Matkustaja Mary Jo Kopechne sai surmansa onnettomuudessa.
1976 – Romanialainen 14-vuotias voimistelija Nadia Comăneci sai ensimmäisenä telinevoimistelijana täydet 10 pistettä suorituksestaan Olympialaisissa.
1977 – Vietnam liittyi YK:hon.
1982 – Ríos Monttin joukkosurmassa Guatemalassa surmattiin 268 ihmistä.
1984 – James Oliver Huberty ampui McDonald's-pikaruokalassa San Ysidrossa Kaliforniassa 21 ihmistä ja haavoitti 19:ää muuta ennen kuin sai surmansa poliisin luodeista.
1989 – Näyttelijä Rebecca Schaeffer sai surmansa raivostuneen ihailijan ampumana Kaliforniassa. Tapauksen myötä osavaltiossa tuli vuonna 1990 voimaan Yhdysvaltain ensimmäinen vainoamisen vastainen laki.
1994 – Argentiinan juutalaisyhteisön päämajaan Buenos Airesissa tehdyssä pommi-iskussa 85 ihmistä sai surmansa.
1995 – Montserratissa alkoi tulivuorenpurkaus. Useita vuosia kestänyt purkaus tuhosi saarta ja sen pääkaupungin. Suurin osa asukkaista joutui maanpakoon.
1996 – Pariisiin matkalla ollut Trans World Airlinesin lento 800 räjähti kello 00:31 UTC Long Islandin rannikolla. Kaikki koneessa olleet 230 ihmistä saivat surmansa.
1998 – Seitsenmetrinen hyökyaalto surmasi lähes 3 000 ihmistä Papua Uusi-Guineassa.
Syntyneitä
1635 – Robert Hooke, englantilainen tiedemies (k. 1703)
1811 – William Makepeace Thackeray, brittiläinen kirjailija (k. 1863)
1853 – Hendrik Lorentz, vuoden 1902 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut alankomaalainen fyysikko (k. 1928)
1883 – Johannes Blaskowitz, saksalainen kenraali (k. 1948).
1887 – Vidkun Quisling, norjalainen poliitikko ja maanpetturi (k. 1945)
1902 – Nataša Tšernjak ("Nathalie Sarraute"), venäläissyntyinen ranskalainen asianajaja ja kirjailija (k. 1999)
1909 – Andrei Gromyko, neuvostoliittolainen diplomaatti ja Neuvostoliiton presidentti 1985–1989 (k. 1989)
1909 – Mohammed Daoud Khan, Afganistanin presidentti (1973–1978) (k. 1978)
1918 – Nelson Mandela, vuoden 1993 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Etelä-Afrikan presidentti
1921 – John Glenn, yhdysvaltalainen astronautti ja poliitikko
1922 – Thomas Kuhn, yhdysvaltalainen tieteenfilosofi (k. 1996)
1925 – Shirley Strickland, australialainen yleisurheilija (olympiavoittaja)
1929 – Dick Button, yhdysvaltalainen taitoluistelija (olympiavoittaja)
1933 – Jevgeni Jevtušenko, neuvostoliittolainen runoilija
1937 – Roald Hoffmann, vuoden 1981 Nobelin kemianpalkinnon saanut yhdysvaltalainen teoreettinen kemisti
1937 – Hunter S. Thompson, yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija
1947 – Steve Forbes, yhdysvaltalainen poliitikko ja liikemies
1950 – Sir Richard Branson, brittiläinen liikemies (Virgin Group)
1960 – William Dembski, yhdysvaltalainen matemaatikko, teologi ja filosofi
1961 – Pasi Rautiainen, suomalainen jalkapalloilija ja valmentaja
1962 – Risto Jalo, suomalainen jääkiekkoilija
1963 – Marc Girardelli, itävaltalaissyntyinen luxemburgilainen alppihiihtäjä
1967 – Mark Sinclair Vincent ("Vin Diesel"), yhdysvaltalainen näyttelijä
1975 – Daron Malakian, yhdysvaltalainen muusikko ("System of a Down , Scars on Broadway")
1980 – Kristen Bell, yhdysvaltalainen näyttelijä.
1985 – Chace Crawford, yhdysvaltalainen näyttelijä
1990 – Antti Väre, suomalainen näyttelijä
Kuolleita
707 – Monmu, Japanin keisari
1374 – Francesco Petrarca, italialainen runoilija ja humanisti
1623 – Gregorius XV, paavi
1721 – Antoine Watteau, ranskalainen taiteilija
1817 – Jane Austen, englantilainen kirjailija
1949 – Vítězslav Novák, tšekkiläinen säveltäjä
1986 – Maiju Gebhard, suomalainen keksijä (astiankuivauskaappi) (s. 1896)
1988 – Christa Päffgen ("Nico"), saksalais-yhdysvaltalainen valokuvamalli, näyttelijä ja laulaja ("Velvet Underground")
1990 – Yoon Boseon, Etelä-Korean presidentti