Mun pitää nyt ihan kertoa tuosta Nöpöstä, kuinka hän on muuttunut.
Tätä on jatkunut nyt pari kolme viikkoa. Hän on ruvennut ihan itse heittäytymään mun eteen selälleen ja antautuu rapsutettavaksi. Oikein ilmeestä näkee, että hän odottaa ja haluaa sitä. Sitte saa rapsutella ja paijailla koko kisssan ihan kiireestä kantapäähän, vatsat, selät, kasvot, korvat, polkuanturat ja kaikki. Nöpö sen kun sulkee silmänsä ja alkaa kehrätä.
Arvatkaas tuntuuko kivalta, jos muistatte millainen se alku oli ja kuinka mä pikkuhiljaa ja varoen koitin kesyttää ja kesyttää! Ja tuossa tilanteessa saan jopa nostaa hänet syliin! Sylissä hän on ihan rentona, sulkee silmänsä ja kehrää, kun rapsutan selästä.
Mutta Nöpön pitää antaa tehdä tämä ihan itse, kissat on niin jänniä, hän antaa tehdä sen vain, kun on itse siinä mielentilassa. Villimmällä tuulella ei oo mitään mahista, silloin luikitaan karkuun heti, kun mami saapuu näköpiiriin.
Tässä Nöpöä eilisillalta: