Että silleen.
Nyt alan uskoa sen, että vanhuus ei tule yksin. Kun yhdestä vaivasta pääset, alkaa jo toinen kohta pullistella.
Tänään onkin ollut oikein masennuksen päivä. Itkettänyt ja väsyttänyt, mutta kyllä tästä noustaan.
Eniten on tänään suututtanut se, että en missään saa olla yksin. Jos olen keittiön pöydän ääressä, tulee siihen heti joku, jos nousen ja menen toisaalle, on joku joko edellä tai jäljessä, ruokapöydän ääressäkään ei voi olla yksin, aina joku haluaa tulla rapsuteltavaksi ja paijattavaksi, tietokoneen ääreen läjäyttää aina itsensä Arvo, vaatii rapsutuksia mutta juuri äsken sitten vetäisi kynnellä syvän viillon kämmeneen! Kun ei ollutkaan kivaa se rapsuttaminen.
Ole näiden kanssa sitten kristillisesti!
Ehkä sitten kun olen lopullisesti eläkkeellä, tottuvat siihen ja antavat olla enemmän rauhassa.
