Jokaisessa ikävaiheessa on aina " jotain ".
On uhmaikää ja murrosikää ym,ym
Välillä on huumori tiukilla kun 5 v kehottaa vaihtamaan perhettä ja muuttamaan huitsin nevadaan.
Tai kun saa kuulla olevansa ihan pa...ka,maailman huonoin äiti ym..
Sanomisiaan kannattaa miettiä myös tarkkaan koska ne tulee takaisin jossain vaiheessa omaan nilkkaan.
Tällä hetkellä mua eniten ehkä rassaa se kun tuo 5 v ei osaa hetkeäkään olla yksin ja hiljaa.
Koko ajan täytyy huomioida,leikkiä ym.
Aikuisten keskusteluista ei meinaa tulla mitään tai välillä edes omista ajatuksistaan.
Äitinä olen joutunu aika lailla unohtamaan itseni,en jaksa pitää huolta että tulen myös itse huomatuksi ja kuulluksi.
Tietysti ehkä olisi helpompaa jos olisi sisaruksia pojalla.
Mutta paljon on ihanaakin,en vaihtais mitään pois.
Joku on joskus sanonut että pari ensimmäistä vuotta lasta opettaa puhumaan ja kävelemään,seuraavat 16.v komentaa olemaan hiljaa ja pysymään paikallaan.
Ihan kaikista ikävuosista kannatta nauttia eikä aina odottaa jotain tulevaa.
Mä pojan vauva-aikana aina odotin että kasvais jo isommaksi.
En oikein osannut nauttia siitä.
