Sitä ei ihminen tahdo aina muistaa omia rajojaan. Luulee vielä olevansa nuori ja jaksavansa mitä vaan. Mutta kun ei enää tahdo voimat riittää.
Järjestimme tänään pihalla pihakirppiksen. Kivasti oli tavaraa myynnissä, vähemmän kivasti kävi asiakkaita. Mutta se oli meidän huonon mainnon syytä, ei mitään muuta. Keväällä sitten paremmalla miettimisellä.
Seisominen tuolla pihalla kovissa tuulenpuuskissa kyllä verotti voimia.
Mutta yllätys yllätys! Sain myytyä huovutuksiani enemmän kuin olisin koskaan unissakaan voinut kuvitella! Oli niin ihana nähdä, että ihmiset olivat kiinnostuneita töistäni ja halusivat niitä itselleen. Eipä jäänyt paljoa käsiin - pääsin aika kivasti niistä eroon. Että siis taas voin ruveta tekemään uusia! Sehän on minun harrastukseni, josta pidän.
Sen jälkeen vielä siivottiin kerhohuone. Aika urakka, mutta onhan nyt taas tehty.
Nyt on sitten takki tyhjä ja huomenna valtion leipiin!