KUIKKA, Gavia arctica
Kun ilta tummuu sokkeloisen reittiveden äärellä, laululinnut vaikenevat. Pitkät pilvenlongat heijastavat horisontin alle painuneen auringon punaa. Kun metsänreunan puut sulautuvat tummaksi muuriksi, vastarannalta kajahtaa omanarvontuntoa uhkuva "kuiiik-ko kuik-ko-kuikko....". Kuikka on ikiaikainen erämaalintu, jonka arvokas olemus ja jylhänkomea huuto muistuttavat ihmistä menneisyydestä. Tuo ääni on kaikunut Pohjolan järvillä samanlaisena 50 miljoonaa vuotta.
Näin juhlavasti kertoo Pertti Koskimies kuikasta kirjassaan "Linnut"Kuikka on melko suuri lintu, pituus on 58-73cm, paino 2-3kg, siipiväli 110-130cm ja ruumis on pitkänomainen. Kuikalla on harmaa pää, musta kurkku, valkoinen vatsa ja valkoruutuinen selkä mustalla pohjalla. Kuikka elää noin 15-20 vuotiaaksi.
Sekä selkävedet että karut järvet ovat kuikan elinympäristöä. Laji on sopeutunut lähes täysin vesielämään. Maalle kuikka nousee vain pesimään ja pesä sijaitseekin aivan vesirajassa. Kuikka munii yleensä kaksi munaa joita se hautoo noin kuukauden. Poikaset ovat lentokykyisiä noin 9 viikon ikäisinä. Maassamme pesii noin 8000-10000 kuikkaparia.
Kuikka syö pääasiassa kalaa jota se sukeltaa veden alta, ja kuikka voikin sukeltaa noin 500 metrin matkan ja se voi olla veden alla noin viisi minuuttia. Ravinnoksi käyvät myös äyriäiset, simpukat ja hyönteisten toukat.
Kuikat muuttavat syys-lokakuussa Mustallemerelle, Välimerelle ja Itämeren eteläosiin ja palaavat huhti-toukokuussa taas Suomeen suurehkoille kirkasvetisille järville pesimään.
Kuikan ääninäyte ja kuvia kuikasta