Minulle aikuistumistuntemuksen toi ensimmäinen permanentti.
Mennessäni maalaislikkana kaupunkiin oppikouluun, häpesin pitkiä hiuksiani. Yltivät
letteinäkin pyllyn päälle, jos olivat avoimet, piti siirtää sivuun jotten istunut päälle.
Pyysin äidiltä lupaa leikata ne, en saanut. Rupesin saksimaan vähän kerrallaan.
Muutaman viikon jälkeen äiti totesi viisaimmaksi myöntyä. Sitten mentiin ja leikattiin pitkät (silloin jo puolipitkä) vahvat hiukset pois. Sain käkkäräiset ja lähes poltetut kiharat (elettiin 1950 lukua ja permanentit oli mitä oli). Kylläpä sitä tulikin aikuiseksi kertaheitolla.
Onneksi ennätin aikuisena kertoa äidille hänen olleen siinäkin asiassa oikeassa.
Nuorena aikuisena ja keski-iälläkin pidin hiukseni pitkinä. Ihan niihin mittoihin en enää jaksanut kasvattaa.
Nykyinen lookkini on lyhyttä laatua, laiskuudesta johtuen.