Ennen kuin vuosi vaihtuu, tekee mieleni palata erääseen tämän vuoden tunteita herättäneeseen asiaan.
Kaikkihan ovat lukeneet jo Joulukalenterista, että Pihakissa Lilliäinen on nyttemmin kotikissa Herra Kaapo Lilliäinen.
Hän siis sai kodin Alapönttölästä. Hänen sopeutumisensa on, kuten arvata saattoikin, hidasta. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan hän on viettänyt kulkukissan elämää ja missä. Erään tarinan mukaan hänet olisi nähty meidän pihapiirissä jo keväällä. Siis vähintään puolen vuoden kuljeskelu yksin ja ruoan hankinta omin voimin. Tähän viittaa sekin, että kun vein ruokaa siileille alkukesällä , hävisi ruoka aina aamuun mennessä, mutta siilejä ei meidän pihalla kuivan kesän vuoksi juurikaan muutoin nähty.
Ja kuten sitten kiinniottamisen jälkeen todettiin, oli Lilliäisellä kaikki mahdolliset taudit, joten hänen selviämisensä itsenäisesti ulkona talven yli olisi ollut mahdottomuus.
Nyt hän on kuitenkin turvallisesti kotioloissa. Hänelle on hankittu kaikenlaista vemputinta ja vempainta - mutta mitä hän kaikkein eniten kaipaa - on Rakkaus ja Huolenpito. Ja sitä hän on saanut.
Näkisittepä Helliksen, kun hän makaa lattialla ja hellittelee Lilliäistä sängyn alla!!!
Itsekin olin tänään pylly pystyssä siellä sängyn alla, missä Lilliäisellä on tapana viettää päivänsä mietiskellen ja muistellen elettyä elämäänsä.
Ja Herra Lilliäinen saa kermaa ja kalaa, ja kalaa ja kermaa, ja herkkupaloja mitä vaan keksiikin pyytää!
Aikaa tulee viemään vielä runsaasti ennen kuin voi yrittääkään ottaa syliin, ja sylikissaa hänestä ei varmaankaan tule koskaan.
Mutta jos voittaisi luottamuksen edes omaan perheeseen, se olisi se voitto ja palkinto, jota ainakin itse olen hänen kohdallaan niin toivonut.