Meillä sataa "hiukan" lunta. Asiointimatkani oli "mielenkiintoinen", jota sanaa eräs rakas ystäväni juuri käytti... eikä vähiten lumentulon takia...
Kassakuitti kahden hengen yhteisistä iso-ostoksista ja apteekissa käynnistä oli n. puoli metriä pitkä. Ostoksia oli kiva pakata kassalla yksin, ne täyttivät kassahihnan molemmat puolet, tuli hikikii eikä vähiten syystä viihdevuodet. Huikkasin takana jonottaville, että tässä menee ikuisuus. Tajusivat vaihtaa jonoa vaiheessa, jolloin olivat kanssani samaa mieltä.
Neljää tiukkaan ja tiiviisti pakattua muovikassillista + kaksi isoa vessapaperipakkausta sisältävää kärryä oli kivaa työntää lumipyryssä, paksussa lumessa kaupasta supermarketin parkissa olevalle autolle. Kuski tuli mukaan työntämään ja saatiinkin kärry perille kahdestaan. Oho!
Keli oli ihana! Ruuat pääsi perille äidilleni, jonka jälkeen teimme kapeilla, lumisilla, pimeillä, liukkailla maalaisteillä seikkailumatkan vieraalla seudulla postiin. Paketti anneettiin kuin annettiinkin minulle, koska minulla oli passi ja valtakirja. Sitten takaisin viemään sitä äidilleni samaa reittiä. Hups. Yhtäkkiä reitti ei ollutkaan sama! Päädyimme vieraan omakotitalon pihaan alamäkeä.
![[:-I]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/3.gif "Hmmm..")
Auto juuttui takaisin mennessä ylämäkeen. No meni se toisella yrittämällä ylös asti, kuten äitini pihasta lähtiessäkin. Silloinkin juutuimme ylämäkeen. No sitten pähkäiltiin vaan neljääkymppiä ajellessamme, että mistäs seuraavaksi käännyttäisiin. Lumisokeilla silmillämme koetimme tähytä missä tie kulkee, kuskin puoleinen pyyhkijänsulka brakasi, piti pysähtyä putsaamaan se. Ennen sitä hän yritti katsella minun - pelkääjän - puoleisesta ikkunanosasta, mutta se osoittautui hieman hankalaksi. Mutta onneksi saimme paketin haettua! Se nimittäin sisälsi minun joululahjani! Olin siinä vaiheessa jo melko väsynyt, mutta jaksoin toki odottaa, kun äitini avasi laatikon - sainhan joululahjan!
Maisemat olivat ihanat. Sankan pyryn läpi auton pitkillä valoilla hahmottuivat katkeamaisillaan olevat lumiset puut. Jylhää! Suomen talvi on kertakaikkisen ihana! Pikku jännitys ja piristys elämään ei ole koskaan pahitteeksi ja se onnistumisen tunne, kun löytää itsensä periltä eikä ojasta. Elämä on ihanaa!
Kunnon talvia kaipaan jatkossakin ainakin seuraaviksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Koskaan ei tule pitkästyttävää Suomen kunnon talven aiheuttamien yllätyksien ja elämyksien keskellä.
