Kiitos vaan, kyllä tuntuu mukavalta ajaa. Ja koirat ovat ihan hiljaa takana häkeissään.
Tuo vanha auto oli äänekkäämpi ja kaikenlaisia moottorihajuja alkoi tulla sisään, että
hirvitti aina mitä kaikkea hengitämme. Koiratkin olivat paljon rauhattomampia siinä autossa
mutta nyt ovat kuin kotonaan.
On se vaan kumma, että tuohon vanhaankin autoon kiintyi ja sitä jotenkin on ikävä.
Ihan niinkuin ne olisivat eläviä. Mutta niissä on kaikenlaisia muistoja sisällään, ne ovat
kuljettaneet mukaviin paikkoihin ja palvelleet uskollisesti ilmalla kuin ilmalla, kyllä ne
ansaitsevat sen, että edellinen omistaja tuntee tunnontuskia hylätessään ne
![[:´((]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/6.gif "Parkuu")
Olen kukkien kanssa samanlainen, niin kauan kun jossain esim. joulutähdessä on edes
vähän elämää jäljellä, en voi heittää sitä pois. Sitten se seisoo purkissaan sellasena
raakkuna ja oottelen, että alkaa versoamaan uudelleen, no niin on usein käynytkin.
Kyllä kukilla on jonkunlainen "sielu", (poikkeaa aiheesta
![[:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif "Hymyilee")
) Kun vaarini kuoli, hänen
hoitamaansa kiinanruusuun puhkesi samana aamuna ihan mustanpunainen ruusu, kun
olivat olleet kauniin heleän punaisia aikaisemmin ja sen jälkeen se lakkasi kukkimasta.
Olin itse todistamassa/näkemässä sen kukan ja tuntui ihan kammottavalta, kun kukka
oli ihan tuore juuri puhjennut ja melkein musta. Se kukoisti viikon, muut kukat putosivat
yksi kerrallaan lattialle ennen tämän yhden kuihtumista. Mummini sanoi, että hän hoiti
varmaan sitä väärin, mutta vaarihan oli sitä hoitanut edelliseen päivään ennen kuolemaansa???
Omituinen juttu.
Tällaista olen kiinanruusuista kuullut muualtakin, onko teillä tällaisia tarinoita.
Sen jälkeen minusta tuli tällainen ja nyt se on laajentunut autoihinkin vissiin
terkuin Sinikka
