Olin kyseisen ajanjakson Kotkan lähellä Pyhtään ulkosaaristossa Ristisaaressa poikaystäväni ja parin lintukaverin kanssa. Havainnointipäiviä kertyi yhdeksän ja parhaina päivinä lajimäärä kipusi yli sadan, koko retken lajimäärää en ole vielä laskenut
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Havannoijien lukumäärä vaihteli neljästä jopa kymmenkuntaan.

Ristisaari on ollut liki viisikymmentä vuotta lintuharrastajien retkikohteena. Saareen voi majoittua teltan kanssa, mutta lintuharrastajien käytössä on myös pieni lintuasema, josta löytyy vuodepaikat neljälle-kuudelle, kaasuhella, astiasto, määrityskirjallisuutta ja sauna. Lämmitys toimii puulla ja valaistus kaasulampulla sekä kynttilöillä. Lintuasemalla majoittuminen tuo kuitenkin mukanaan velvollisuuksina aamuvakion hoitamisen ja asemalomakkeiden täyttämisen. Jääkaappia ei ole, joten kylmätavarat säilytetään yleensä staijikallion viereisessä bunkkerissa, jossa lämpötila on alle +10 astetta, nyt oli vielä vähemmän. Telttailijoille/retkeilijöille on käytössä pohjoiskärjessä siisti ulkohuussi ja puuvaja.
Asemarakennuksen vieressä on aitta, jossa on vuodepaikat kahdelle-neljälle sekä kaminaMaastoltaan saari on vaihtelevaa - kallioita, suo, niittyjä, aarnimetsää, katajikkoa (jota tosin valitettavasti hakataan pois pohjoiskärjestä jonkin ennallistamisprojektin takia
![Hmmm.. [:-I]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/3.gif)
). Staijipaikoista suosituimpia ovat staijikallio ja pohjoiskärki, mutta myös etelän kalliot ovat käytössä. Tänä ja viime vuonna saaressa tosin pesi(i) merikotkapari, joten saaren keski-itäosissa liikkuminen ei ollut suotavaa. Tämän takia minulta jäi satumetsässä käynti väliin, en viime reissullakaan siellä kerennyt käydä
![Surullinen [:-(]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/4.gif)
14.5
Saavuimme saareen iltapäivällä. Kuljimme autolla Savonlinnasta Kotkaan, jossa hyppäsimme Kotka-Kaunissaari väliä liikennöivään Kajavan kyytiin. Kaunissaaresta matka jatkui paikallisen asukkaan veneen kyydissä Ristisaareen. Saaressa oli todella lämmin ihan rantoja lukuunottamatta, joissa tuuli pääsi viilentämään oloa. Vuosipinnoja tuli lukuisia, mm. kultarinta, herne- ja pensaskerttu, sirittäjä, lapintiira, punavarpunen. Pohjoiskärjessä punajalkaviklo kuulutti reviiristään kovaäänisesti ja pikkutyllit jahtasivat toisiaan keväthurmiossa. Pikkujoutsenia oli paikallisena neljäntoista linnun parvi
Valkovuokot peittivät metsiä valkoisena mattonaHavainnoijia oli yhteensä kymmenkunta ja päivän lajimääräksi tuli 103. Aiemmin päivällä, ennen meidän tuloamme, saaressa oli nähty mm. idänuunilintuja, leveäpyrstökihu, etelänkiisla, sinirinta ja allihaahka.
15.5
lauantaiAamuvakio alkaa auringon noustessa 04:33, joten herätys oli kello 04:10. Herääminen tuntui suorastaan hirveältä, etenkin kun edellisen illan iltahuuto ja illanvietto kesti meillä yhteentoista, joillakin vielä pidempään

Herääminen kuitenkin kannatti - staijikalliolta näkyi yksi koirasallihaahka ja idänuunilintu lauloi selkämme takana. Muuten muutto oli vaatimatonta ja yhdeksän maissa kävimme päiväunille, jolloin tosin missasimme leveäpyrstökihu. Iltapäivällä aikainen viitakerttunen lauloi lähellä staijikalliota, siitä napsahti vuodari. Päivä kului metsissä kävellessä, pohjoiskärjessä staijatessa ja ruokaa tehdessä. Kahdeksasta alkaen mustalintumuuttoa ryminällä, summa taisi kivuta tunnissa parissa noin 28 000 lintuun. Iltaa vietettiin nuotion äärellä ja iltahuudon päätyttyä kerrottiin lintutarinoita (ja vähän muitakin

)
16.5
sunnuntaiHuonosti nukuttu yö + aamuherätykset...
![Hmmm.. [:-I]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/3.gif)
Noh, jälleen herääminen kannatti, sillä yllätykseksemme saimme nähdä lapasotkamuuttoa heti staijipaikalle pohjoiskärkeen päästyämme. Suurin parvi oli 150 yksilön luokkaa, noin sadan linnun parvia meni useita ja vieläpä melko läheltä. Pienempiä, muutaman linnun parvia meni vielä päämuuton hiljettyä. Päivän lapasotkasummaksi kertyi 2470, joka taitaa olla toiseksi suurin lapasotkamuutto Suomessa! (Suurin taisi olla 2800?). Mikäli joku olisi staijannut etelässä, olisi varmasti mennyt tuo ennätys rikki. Olipa Ristisaaren aiempi lapasotkamuuttoennätys noin 800 lintua, joka lyötiin nyt kolminkertaisesti. Aamutorkut eivät ensin olleet uskoa lapasotkasummaa

Pitkin päivää pienehköjä kuikkalintuparvia joista yritettiin etsiä jääkuikkaa, tosin tuloksetta. Jääkuikkia oli kuitenkin useampi nähty muissa muutonseurantapaikoissa. Keskipäivällä taas täysin hiljaista muuttorintamalla, joten päiväunien jälkeen vietin aikaani lintuja luonnostellen. Illalla koitimme etsiä sitä legendaarista "iltalepyä", mutta ei leveäpyrstökihu suostunut näyttäytymään. Suurin osa havainnoijista poistui tänään saaresta.
Kalatiira ja kalalokki pesällään hautomassa17.5
maanantaiSiis miten aamuherätys voi vieläkin tuntua niin hirveältä

Oli sellainen olo että mielummin kuolisi kuin heräsi. Noh, Johannes repi minut väkisin ylös ja laahustimme pohjoiskärkeen hoitamaan aamuvakiota, jonne tosin oli teltaltamme n. 50 metriä
![Iskee silmää [;-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/12.gif)
Viiden jälkeen aamuvakiolla nousivat muutkin saaressa olijat. Yksittäinen mustavaris muutti kohti etelää ja tämän ajateltiin olevan päivän paras havis, frugi kun on tuolla tähän aikaan suht harvalukuinen.
Kuikkalintuparvia meni jonkin verran ja taas yritettiin jääkuikkaa vääntää... Herääminen ja lintujen laskeminen palkittiin sekä jääkuikkaodotukset siunattiin moninkertaisesti, kun yksittäinen rötälekuikka lähestyi meitä kello 06:03 suuntanaan pohjoinen. Johannes kerkesi huutaa "Jääkuikka!" saaden staijauksesta taukoa pitäneet hypähtämään putkiensa ääreen ja hetken kaikki kummastelivatkin että missäs ihmeessä se keltainen nokka on kun valkoinen kaulasepel ym. jo näkyvät. No eipä sillä mitään keltaista nokkaa ollut vaan musta, kyseessä kun oli juhlapukuinen
amerikanjääkuikka

Lintu lensi myötävalossa hauskan näköisesti nokka auki, liekö tullut kuuma lentäessä, suht läheltä ohitsemme kohti pohjoista. Jenkkikuikan jälkeen muutto hiljeni, mikä lie perävartija ollut. Tunnelma oli tietty katossa - kaksi meistä kuittasi linnusta eliksen ja toiset kaksi saaripinnan
![Kippis! [KIPPIS]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/16.gif)
Myöhemmin vuodari punakuirista joka muutti kuovien kanssa.
Valkoposkihanhi lepäili pohjoiskärjessä. Myös jokin suttu jääkuikan nokasta kun oli niin hassu :)18.5
tiistaiEnsimmäiset pikkusiepot saapuivat saareen. Yksi laulava 2kv koiras pyöri telttamme luona näyttäytyen kerran melko läheltä, vain muutaman metrin päästä
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Idänuunilintuja oli saaressa vähintään kolme kappaletta. Pikkulepinkäispari saapui reviirilleen. Muutto oli melko hiljaista koko päivän, ei ainakaan jäänyt mieleen että mitään erikoisempaa olisi mennyt viiden mustavariksen parvea ja neljän tundrakurmitsan parvea lukuunottamatta. Ai niin, olihan sitä myös hirmuista valkoselkätikkamuuttoa... Saaren vaseti yritti liki parikymmentä kertaa poistua saaresta, mutta lennettyään muutama kymmentä metriä merelle kääntyi aina takaisin ja yritti hetken kuluttua uudestaan

Saareen lintu kuitenkin lopulta jäi. Karikukko kävi pohjoiskärjessä tervehtimässä, samoin muutama lapinsirri. Mustarastaan pesä löytyi matalalta männyn haarasta, valitettavasti pesintä tuhoutui myöhemmin
![Surullinen [:-(]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/4.gif)
Illalla vietettiin nuotiolla kahden lintutoverin tasan 25 vuotta sitten tapahtunutta Ristisaareen ensimmäistä kertaa saapumista.
19.5
keskiviikkoAamuvakio vietettiin taas pohjoiskärjessä. Hieman jännitystä päivään otettiin saariskaballa, jossa mukana olivat Utö, Lågskär, Ristisaari ja joku jota en muista :) Aamulla kun olimme Johanneksen kanssa vielä kahdestaan staijaamassa, saapui saareen pieni kiuru, joka lensi suoraan ylitsemme. Linnulla ei ollut siiven valkoista takareunaa ja oli tavan kiurua pienempi, joten kyseessä saattoi olla lyhytvarvaskiuru/pikkukiuru. Lintua ei kuitenkaan saatu määritettyä nopean havainnointitilanteen vuoksi eikä se tahtonut jäädä paikalliseksi, pyörähti vain niityn yllä ja lähti kohti mannerta
![Surullinen [:-(]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/4.gif)
Sangen hassu tilanne oli, kun myöhemmin eräs havainnoija katsoi putkellaan ja sanoi "Mikä pe*kele keltainen tänne oikein on tulossa". Lintu oli tietenkin koiras kuhankeittäjä, joka istahti hetkeksi viereisiin puihin päästäen pienen vihellyksen. Aamuvakion jälkeen suuntasimme kaksistaan etelään, josta näkyi melko hyvin gaviamuuttoa, myös vesilintuja meni. Yllättävän paljon meni kaakkureita tuolloin. Jääkuikkaa tietenkin metsästettiin jälleen, tällä kertaa onnistuen

Oikein säikähdin kun aioin tarkistaa melko läheltä lentävän yksittäisen gavian ja putkessa näkyikin keltanokkainen
jääkuikan rötäle.
Päivällä ei näkynyt oikeastaan mitään, joten lainasin lintutoverini 70-300mm putkea ja kuvailin hetken tylliä, joka oli nätisti esillä
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Illalla juhlistettiin saareen saapuneen harrastajan syntymäpäivää ja maanantain immeriä täytekakulla ja kuohuviinillä
![Kippis! [KIPPIS]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/16.gif)
Saariskabassa tulimme kolmansiksi lajimäärällä 95. Utö oli voittaja 103 lajilla, saari x jota en muista sai 97 lajia ja Lågskär muistaakseni 92 tai 93.

20.5
torstaiOlimme jälleen kahdestaan aamuvakiolla seuraamassa valkoposkihanhien muuttoa pohjoiskärjessä muiden nukkuessa. Kuuden aikoihin saareen rantautui lintuharrastaja, joka suuntasi staijaamaan staijikalliolla. Noin vartin kuluttua staijikallion suunnalta kuului epämääräinen mölinä ja ajattelimme saapuneen harrastajan nähneen jääkuikan tms. Yllätys oli suuri kun hetken kuluttua muutaman kymmenen metrin päästä vettä vasten lensi valkkariparvi mukanaan
punakaulahanhi ![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Myöhemmin päivällä näkyi vielä ristisorsapariskunta valkkariparvessa, oli sekin erikoinen näky.
Iltapäivällä meni vain rähmäparvia hirmu kaukana, joten itse mieluummin yritin kalastaa rannasta pikkukaloja kattilalla :) Lainasin myös taas putkea ja nappasin muutaman kuvan pikkutyllistä. Kesken kuvauksen alliparvi lensi matalalla ylitse laulaen samalla omaa nimeään, "a-aalli".


21.5
perjantaiAloitimme vaihteeksi aamun staijikalliolla. Tapittamisen seurauksena löytyi
etelänkiisla mustalintuparvesta. Myöhemmin näkyi kymmenkunnan isosirrin parvi, 60 suosirriä ja hyvin kaukana vesipääskyparvi. Kahlaajia siis saapunut
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Illalla etelässä näkyi allimuuttoa, noin 1000 lintua minuutissa. Illan allisummaksi tuli 190 000 lintua. Laskimme linnut otannalla jotta jäi aikaa ihailuunkin. Myös hanhia meni hieman, aamulla vähän enemmän, myös muutamia sepelhanhia joukossa. Aamupäivällä saaresta löytyi rastaskerttunen, Ristisaaren neljäs havainto ko. lajista, joten on siellä aika harvinainen. Viitakerttusia saapunut saareen lisää.
Saaren eteläosassa sijaitsee pieni lampi, joka tunnetaan nimellä Lohikäärmelammikko siinä elävien vesiliskojen mukaan. Eteläosassa on myös sodanaikaisia puurakennuksia, sota-ajalta ovat myös saaren bunkkerit.

Lohikäärmelammikko
Jokin vanha sotarakennus
22.5
lauantaiLähtöpäivä. Aamulla kuului ilmeisesti peltosirkku. Aamulla kohosi nopeasti valtavan korkeita pilvimassoja ukkosen myötä. Kuuro ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja ohitti saaren.
Saaren biotoopeista kertoo esimerkiksi se, että samanaikaisesti saattoi kuulla niin pikkusiepon, idänuunilinnun tai kaksi ja valkoselkätikan. Vanhat, koskemattomat sekametsät ovat mielettömän upeita ja valkovuokkoineen lähes taianomaisia. Oman viehätyksensä tuovat sota-ajan rakennelmat, jotka nyt ovat jo romahtaneet ja sammaloituneet. Itse tykästyin saaren lukuisiin pienekosysteemeihin, kuten selkeästi oman maailmansa omaavaan lohikäärmelampeen.
Pesimälinnusto on monipuolinen. Harmaasorsa on oikeastaan useimmiten näkyvä sorsa, saaren ympärillä niitä pyöri nyt ainakin seitsemän kappaletta, kaksi pariskuntaa ja kaksi koirasta + naaras. Viime vuonna ristisorsa pesi lintuasemarakennuksen alla

Idänuunilinnuilla ja pikkusiepoilla on saaressa useampi reviiri, kultarintoja oli myös lukuisia.
Reissu onnistui yli odotusten
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Leveäpyrstökihu jäi puuttumaan vaikka oli minulla idulin ohella oikeastaan ainoa toivelaji, mutta ei makiaa mahan täydeltä vai miten se meni. Malilla on käynyt näköjään parempi tuuri lepyn suhteen

Näkymä pohjoiskärjestä. Kaunissaari, karikko ja kumpuilevia pilviä
Iskuryhmä pohjoiskärjessä
Hanhiletkaa