Terveiset Prahasta!
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Eilen toiden jalkeen kiireesti kotiin ja sitten kiireesti taksilla kentalle. Siella oli melkoinen jono lahtoselvitykseen ja varsinkin turvatarkastukseen. Ma oikeesti ajattelin ensin, etta se on joku vitsi, etta se olisi muka turvatarkastukseen meneva jono, mutta kylla se tosiaan oli. Ikina nahnyt Suomessa sellaista jonoa. Yksi oululainen heppu kertoi kaksi kertaa tana vuonna myohastyneensa jonon takia koneesta eika ollut saanut lipuista mitaan korvausta.
No, ehdittiin kylla hienosti, silla kone lahti tunnin myohassa. Hiukka reilu kahden tunnin lento. Pasin netin kautta tilaama taksikuski oli odottamassa meita ja vei meidat hotelliin, jonka Pasi oli ebookersin kautta varannut ja maksanut. Galileo Hotel Prague. Siella oli sellainen menninkaisen ikainen/kokoinen/nakoinen mamma respassa. Hotelli olikin kuulemma taynna ja sanoi tilaavansa taksin viemaan meidat toiseen hotelliin. Isompaan ja keskeisemmalla paikalla. Tarjosipa viela oluset
![Kippis! [KIPPIS]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/16.gif)
No, tama hotelli Roma on tosiaan ihan hieno. Huone on paljon isompi kuin meidan makuuhuone kotona ja kylpparikin on kingsize kokoa. Huonetta ei kylla ollut siivottu edellisten asukkaiden jalkeen. Tai siis likaiset, marat pyyhkeet oli jatetty kylpparin lattialle. Ei sitten kuitenkaan vittsitty alkaa vaihtaa huonetta, vaan pyydettiin vaan uudet pyyhkeet ja lahdettiin oluttupaan syomaan.
Naapurissa olevan oluttupa Sveijkin gulassi oli pieni pettymys> suht sitkeaa lihaa, eika juurikaan mausteita. No, soihan sita nalkaansa.
Sitten lahdettiin kavelemaan jokirantaa Kaarlen sillalle, joka on vanha ja upea. Kylla harmittaa, kun otettiin vain tuo pieni Nikonin pokkari mukaan, taalla meinaan riittaisi kaunista vanhaa rakennusta yms kuvattavaksi.
Kaytiin viela yhdessa mukavassa ravintolassa ja sitten tultiin hotellille.
Tanaan herattiin seitsemalta, vissiin paikallista aikaa... en ole ihan varma, etta vaihtoiko mun puhelin ajan automaattisesti. Nayttaa nyt 8.57, eli taytyy verrata ponttolan kellon aikaan

Ollaan syopotelty aamupalaa pitkaan ja hartaasti. Cappuccinoa paalle pari kupillista. Kohta varmaan lahdetaan tallustelemaan ja katselemaan upeita rakennuksia ja jokirantaa. Mihinkaan museoihin tms ei kylla menna. Ainakin nyt aamusta keli on loistava, iltapaivalle saattaa tulla sadetta.
Mahtavan siisti kaupunki. Lentokentalla Pasi kavi ensin vessassa ja ma kysyin epaluuloisena, etta onko siella rahankerjaysmeininkia. Pasi katsoi mua hiukan hitaasti. Siis ma oletin, etta entisessa ita blokin maassa on varmasti intialaiseen tyyliin vanha mummu ojentamassa 3 palaa vessapaperia ja kasi ojossa... No joo, vessa oli itseasiassa parempi kuin helsinkivantaalla

Taalla on 2008 tullut laki, joka kieltaa tupakantumppien, purkan ym roskien heittamisen kadulle ja ensivaikutelma on tosiaan siisti!
