Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Torstai 30.09.2010  (Luettu 496 kertaa)

Kaija

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 386
  • Elimäki & Orihuela Costa
Torstai 30.09.2010
« : 30.09.10 - klo:04:46 »

Huomenta! Melkein kuin olisi perjantai  :-)) :-)) :-))
Me otetaan tänään varaslähtö Säkylään. Unet jäi aika vähiin, kun oltiin illalla kotona vasta just ennen yhdeksää ja sitten piti "tehdä ruokaa ja syödä" = haettiin Mäkkäriltä kaksi euron juustohampparia per nenä ja mä söin ainakin omani suunnilleen seisaaltaan samalla kun keräsin kamoja kasoihin ja laadin lisää muistilistoja  [:-DD]
Saatiin kuitenkin asiat siihen malliin, että Pasi selviää pakkaamisesta yksin. Niin, sillä on tänään ihan kokonaan vapaapäivä... eli ihan yhtä malttamaton on sekin!  [:-DD]

Illalla arvottiin, että mahtaako tulla pakkasyö. Keittiön pöydällä on kummankin auton avaimet. Honkkelissa ei ole lämppäriä, mutta yö oli lämmin eli mä lähden sillä töihin. Se ei oikein ole kaasupullojen kuljetuksessa kätevä auto. Eikä mun mielestä edes ruokakauppareissuilla. Eikä siirtymisessä paikasta A paikkaan B, mutta onhan se ihan nätti  [;-)]
Eli nyt me voidaan periaatteessa tehdä vaikka niin, että Pasi tulee hakemaan mut töistä ja Honkkeli jää sinne. Niin ja mä olen vaihtanut työvuoroa; maanantaina vasta kello 14 töihin, eli me voidaan venyttää reissua vielä lisää!

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #1 : 30.09.10 - klo:05:30 »

Huomenia  [:-)]
Kunpa nyt jo oliskin perjantai  [:56]
Pimiää on ulkona ja mittarissa näyttää olevan nyt -0,8 pakkasta ja varmasti vielä kylmenee kun aamu valkenee ja
auton ikkunat on varmasti jäässä  [:-I]
Kohta aamukupposelliset juomaan ja päivän aherruksia puuhastelemaan.

Mukavaa Säkylän reissua Kaijalle&Pasille.  [:-)] [:-)]

Mukavaa torstaita kaikille.  [:45]
Kirjattu

iipa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 9 706
  • Aina tonttuna
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #2 : 30.09.10 - klo:06:31 »

Huomenia,
Täällä kukutaan jo.
Onneksi uni tuli yöksi, vaikka vähän pelkäsin kui käy, kun on kaikenmoista meneillään. Toivottavasti meineillään oleva tuo jotain hyvää.
No tänään istua höhnötän kurssilla, käyn virkistämässä ruokkiksella itseäni kirpparikierroksella ja silleen.
Nollassa mittari eli varmaan pakkasella maan pinnalla.

Niin tosiaan tänäänhän on vasta torstai.
Kirjattu

Pyryharakka

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 532
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #3 : 30.09.10 - klo:07:10 »

Huomenta pöntöille. Vaihteeksi hyvät unet takanapäin. Tänään jaksaa taas. Eilen oli vähän tahmeaa.

(Enää yksi yö... :-)))
Kirjattu

iipa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 9 706
  • Aina tonttuna
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #4 : 30.09.10 - klo:07:19 »

Positiivareissa:
Katselin 6-vuotiaan Aini-tyttäreni kanssa vanhoja valokuvia. Yhdessä hääkuvistamme pappi ojentaa miehelleni vihkiraamatun. Aini kysyi: ”Äiti, minkä kirjan pappi antoi iskälle?” Vastauksen kuultuaan tyttö alkoi kikattaa ja totesi: ”Ai, mä luulin että iskä sai naisenkäyttökirjan!
Kirjattu

Pyryharakka

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 532
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #5 : 30.09.10 - klo:07:47 »

Hehee... [:-DD]
Kirjattu

Anniina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 014
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #6 : 30.09.10 - klo:08:00 »

Naisenkäyttökirja  [:-DD]

Huomenta,

Tänään lähdetään Joensuuhun uutta tietokonetta hakemaan.
Tuttu kasasi sellaisen kuin tarvitaan. Eipähän tarttee tuskailla
muistin määrässä ym. Tää vanha alkaa olla jo aika entinen.
Kaatuilee ihan tuosta vaan.

Nyt koirien kanssa ulos.

Mukavaa Säkylän reissua Kaijalle ja Pasille sekä tietysti kaikille muillekkin sinne suuntaaville.
Kirjattu

Jenna

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 324
  • Aurinkosta Mieltä Joka Päivään ;o)
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #7 : 30.09.10 - klo:08:17 »

Huomenta Kaikille  [:-)]

Reipasta Torstai - Päivän Aamua  [:-)]

Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin  [:26] [:27]

Mukavaa Päivän Jatkoa Jokaiselle  [:75] [:59]
 
 [:43] [:45] [:43] [:45] [:43]
Kirjattu

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #8 : 30.09.10 - klo:08:27 »

No niin, uusi aaamu joten huomenia [:-)] Tosin kurkun oikea puoli kipeä [:-(] Toivottavasti vain kuorsauksesta [:-I] No, jospa siihen auttaisi kupillinen kahvia, kokeillaan [:-)]
Kirjattu

Punarinta(Pettirosso)

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 619
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #9 : 30.09.10 - klo:09:10 »

Huomenta  [:-)] :-)) [:-)]
Yx yö  :-)))
Kirjattu

Minni

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 26 326
  • Itä-Uusimaa
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #10 : 30.09.10 - klo:09:16 »

Morninkia  [:-)]
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

mese

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 23 280
  • "Lintuja Sallasta -poimintoja bongarin päiväkirj."
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #11 : 30.09.10 - klo:09:17 »

Huomenta Lapista! Mikä on "Honkkeli"? Honda? tää on vaivannu jo monta päivää  :-)).
Pakkasaamu oli -3 näytti mittari pitkin työmatkaa. Auton laseissa tuuman kerros jäätä, onneks tuulilasilla oli peitto. Sumussa sitten köröttelin kaheksaakymppiä töihin, varoen liikkuvia hirviä. Ei näkyny yhtään. Toiset paahtoi yli sataa ohi...no aattelin, että onpa kiirus kuolemaan!
Toiveikasta torstaipäivää!
Kirjattu
"Anch´io son pittore!" kotisivu

kati

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 11 063
  • Ahmattitoukka Kymenlaakson perukoilta
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #12 : 30.09.10 - klo:09:24 »

Heippahei! Onpas hieno aurinkoinen, Toivoisa Torstaiaamu!  [:45]
Olisi hieno ulkoiluilma, vaan ei auta, töissä on pakerrettava vaan!
Kirjattu
Syödä vai nukkua? Kas siinä pulma.

Kaija

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 386
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #13 : 30.09.10 - klo:09:44 »

Mikä on "Honkkeli"? Honda? tää on vaivannu jo monta päivää  :-)).


Ei ole Honda. Se on se Pasin auto, jonka takia kahdella ekalla yrityksellä nuijattiin kiljuhanhi. Hanhihan sanoo -ainakin sarjakuvissa- honk-honk  [:-DD]
Ja auton rekkari on ONG-
Ressukka sai sitten ihan luontevasti ja huomaamatta nimen.  [:-DD]

Talvikki

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 237
  • Pohjois-Karjala
Vs: Torstai 30.09.2010
« Vastaus #14 : 30.09.10 - klo:09:49 »

Huomenta idästä!  [:-)]

Suumua on täälläkin pakkasyön jälkeen niin, että näkyvyys on ihan nollassa.

Viime lauantaina käytiin senaatintorilla ihailemassa karhupatsaita, vietettiin päivä Korkeasaaressa ja iltapäivällä nautittiin lettukahvit kauppatorilla ja ihan t-paita keli oli. Mittarissa oli 16-17 astetta lämmintä ja varmaan sen takia ihmisiä aivan valtavsti liikkeellä. Sunnuntaiksi sitten viileni huomattavasti ja niinpä vietettiin muutama tunti Heurekassa. Seuraavaksi yöksi ajeltiin keskisuomeen ja jopa oli kunnon pakkanen yöllä, mutta onneksi asuntoautossa lämmintä riitti.

Sunnuntaista lähtien on täällä ollut joka yö pakkasta, tiistaita vasten yöllä -4,8o.

Mukavaa Torstaita!  [:-)]





Kirjattu
 

Sivu luotiin 0.059 sekunnissa. 18 kyselyä tietokannasta.