Nyt saatte nauraa ihan rauhassa. Ja pitkään. Näytän teille minun ihmekukat, jotka oon pannu multiin 31.1.
Ihan ovat nimesä verosia, ku vielä ovat hengissä mun käsittelyssä. Minun kasvatusmetodi on varmaan rienausta moisille ihanille kasveille.
Jostain syystä tuo oikeanpuoleinen heitti terhakat, ku puhuin ääneen siitä lassilatikanojan lootasta. (muistaako kukkaan, ku tiklas teki farkkuja ennenvanahaan, sillonku oltiin nuoria ja...?) Minä oon varmaan antanu niille liikaa tai liian vähä hoitoo. Kastellu liikaa, tai liian vähä, valottanu liikaa, tai liian vähä. Kaikkee liikaa tai liian vähä.
Minä oon semmonen jokotai-ihminen. Jotka paremmin tuntee, ni tietää kyllä mistä puhun. Minussa on kaikkee liikaa.
Keijunmekkoja oli kans 6 siemmentä, joista kahteen tuli sentin mittanen varsi ja millin mittaset sirkkalehet. Heistä en saanu kuvvaa, ku ees mikkään mikrofilmi ei ois niitä nähäny. Heijän muistoaan oon tässä vaalinu. Heijät hauattiin hiljasuuessa alakuviikosta. On mulla vielä siemmeniä jälellä. Aattelin ottaa uuen riskin ja laittaa niitä istummaan ruukkuun. Ei sitä tiiä mitä saapi. Tavallisesta mullasta ei tykänny nuo edelliset vainaat. Jospa laittasin siihen sekkaan Tenhon hiekkaa. Ja siitä lootasta, ni tulis lannotus samalla. Ja sitten ne keijunmekot haisis jasmiiniriisille. Tuliskohan ihan uus risteytys?