Vielä noista meidän pojista.
Mulla on vessassa lavuaari. Siinä pitää majapaikkaa meidän Aino Ampiainen. Siinä on sanomalehtiä, joihin hän petaa itselleen pedin.
Sitten kylppärissäkin on lavuaari, mutta se pitää aina täyttää vedellä ja siellä käyvät leikkimässä Arvo ja Reino Reppuhousu.
Aamupesuja lukuunottamatta käsipesut joudun aina hoitamaan keittiössä.
No, eilen oli tilanne normaali, Ainolla petinsä ja toisilla vetensä lavuaarissa.
Olin keittiössä ja huomasin, että jokin herätti Ainon mielenkiinnon. Se katseli eteisen suuntaan.
Arvelin jonkun koputtavan ovelleni. Menin katsomaan. Ei ketään.
Sitten kuulin jonkinlaista suhinaa.
Menin vessaan, ei vuoda vessanpytty.
Menin kylppäriin ja siellähän se syy löytyikin.
Reino Reppuhousu oli onnistunut vääntämään hanan auki ja jo täyteen lavuaariin tuli vettä tulvimalla!
![Säikähtää [:67]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/speechless-smiley-040.gif)
Olen pannut merkille, että Reino on kyllä oppinut yhdistämään hanan tuohon veden tulemiseen, mutta en minä tätä nyt sentään osannut odottaa!
Nyt sitten ei laiteta enää vettä päiväksi lavuaariin ja tulppa pannaan tiiviisti piiloon pojilta!
Kolttosiaan tekevät, mokomat lellipojat!
![Nauraa [:-DD]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/9.gif)