Huomenta!
Janin kuvasta tuli mieleeni, että olisin saanut videolle varsin kivan jutun, nimittäin JOS olisi ollut kamera mukana. Menin viemään koiraa ulos. Juuri samaan aikaan lensi kaksi joutsenta tosi matalalla pihan ylitse. Toinen ilmeisesti huomasi meidät kun tulimme ovesta ulos ja pani jarruja päälle, eli työnsi jalkansa eteenpäin ja lekutteli siivillään. Meni kuitenkin koko ajan eteenpäin toisen perässä, koska se toinen ei viikannut meistä mitään. Antoi se "jarruttaja" sitten periksi, laittoi jalkansa taaksepäin ja jatkoi matkaa. Siipien havina kuului hyvin, varsinkin sen lekuttelijan.
Lumitöitä olen tehnyt taas aamulla. Hangilta käytäville ja sillee. Ei lopu työt tällä systeemillä.

Hyvää tiistaipäivää kaikille. Poteville paranemista.