Aamupäivää
Kovin tutulle kuulostaa Anniinan univelkapuheet, vaikka omalla kohdalla ovat jo reilun parinkymmenen vuoden takaisia asioita. Muistan kun lapset heräsi pyhät arjet ennen kuutta aamulla
+ yöheräämiset siihen päälle. Ajattelin silloin, että kun eivät enää herätä niin nukun aina aamulla piittkään, no nyt kun vapaa-aamuina voisi vaikka päivän köllötellä, niin eipä nukuta enää. ihan on mukava herätä ajoissa aamusella
Aurinkoinen lämmin päivä, enää 8 aamua ennen lomaa
työt alkaa olla sillä mallilla, että lomalle vois jäädä jo aiemminkin, mutta pidetään kiinni jo sovitusta loma-aikataulusta
Oi miten on kaunis kukka Tiinan verenpisarassa
Jostain ketjusta luin Tiinan kertoneen Kolun myynnistä. Varmasti tuntuu surulliselta, kun niin aina kerroit kuinka sinne pääsyä odotit ja kaikkea kivaa siellä puuhailit. Luopuminen on aina tuskallista, mutta silti aina jonkin uuden alku
Jaas jospa tästä lähtis lounastauolle ja sitten iltapäivä hurahtaakin taas asiakastapaamisissa.
Tirpakkaa tiistakia kaikille