Tervehdys idästä!
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Vettä on tullut viime yön ja täman päivän aikana jo 31milliä, mutta tällä hetkellä ei taida enää sadella.
Lomat on vähäksi aikaa pidetty ja töihin palattu.
Tulihan tuota maata ajettua melkein päästä päähän kahdella pienellä loman pätkällä. Ensin heinäkuulla käväistiin Kilpisjärvellä ja vähän Norjan puolella.
Paluumatkalla käytiin Levin huipulla maisemia ihailemassa. Autolla ajettiin ylös, vaikka olisi sinne päässyt hissilläkin. En ikimaailmassa olisi uskaltanut tuollaiseen pikkuvaunuun mennä, kun kulki välillä aikas korkealla.
![Näyttää kieltä [:-P]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/13.gif)

Pysähdyttiin matkalla myös napapiirille Joulupukinmaassa,

josta on aika pitkä matka noihin euroopan kaupunkeihin

Käytiinpä vielä Suomen suurinta putousta, Hepoköngästä katsomassa.

Viime torstaina sitten oltiin Linnanmäellä. Tämä oli minusta hurjin laite missä mies ja kuopus kävivät, Kirnu.

Ukkoon aikoivat viimeiseksi, mutta kun sinne oli hirmiset jonot ja 4tunnin prkkiaika loppumaisillaan, niin käymättä jäi.
Onnea Kaijalle ja Pasille!
![Rakastuneet [:38]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/love-smiley-061.gif)
Mukavaa Maanantaita!
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)