Iltaa taas kaikille!
Hitsi, kun tuo aika kiiruhtaa vähän turhan nopeasti. Monta päivää taas mennyt, etten ole ehtinyt käydä pöntöllä.
Meselle antoisaa reissua rajan taakse.
Marlessa suloiset kuvat.
Kyllähän tämä kesä on odottelulta tuntunut ja jossain vaiheessa olin läpensä kyllästynyt ainaiseen vesisateeseen. Onneksi on sentään ollut muutama lämpimämpi päivä.
Tänään on täällä Räpsöössä ollut suht kaunista, tuuli tosin on melkoisen navakka.
Kesälomakin alkaa lähennellä loppuaan; ensi viikolla yksi näytön vastaanotto ja koulutuspäivät ja 13 päivä tulevatkin sitten taas uudet ekaluokkalaiset. Saas nähdä minkälaisia " äidin pikku riiviöitä" tänä vuonna tulee ja montako laboranttia heistä leivotaan.
Isännän toipuminen jatkuu hyvin. Maanantaina alkoi uusi kuntoutusjakso Satalinnassa. Kaikki isot apuvälineet voitiin luovuttaa pois. Ei tarvita enää kuin polvitukea, nilkkatukia ja krykkyjä. Sisätiloissa kävely sujuu jo osin ihan ilman apuvälineitä. Huomenna kotiin, pitkä viikonloppu mökillä ja sitten treenausta kotona. Parin viikon päästä taas viikon jakso Satalinnassa ja sitten kestustelu työterveyshuollon kanssa. Syyskuun alusta ehkä jo osapäiväisesti töihin.