Veran ulkoiluttajia olisi täälläkin pilvin pimein eli pieniä tyttöjä on käynyt oven takana kysymässä saako viedä lenkille. Olen kaikille sanonut, että en anna Veraa yksin kenenkään lapsen mukaan. Minun kanssa saa lähteä ja taluttaa, niin näin olen päässyt tästä pälkähästä.
Joskus olen katsonut tässä lähistöllä kun yhden miehen valkoista japanin pystykorvaa pienet tytöt vie ulos. Kantavat sitä sylissään vuorotellen ja pitävät irti. Olen heille sanonut, että älkää päästäkö irti koiraa jos vaikka koira pelästyy jotain, niin voi juosta peloissaan vaikka auton alle eli kaikkea ikävää voi sattua jos on huono tuuri matkassa.
Kerroin myös koiran omistajalle ja hän ei enää anna koiraansa kun ei tullut ajatelleeksi tätä puolta ollenkaan.
Minulle usein soittaa naapuri talon tyttö kun annoin puhelin numeroni ja kysyy pääseekö mukaan lenkille ja aika usein olen ottanutkin hänet.
En tosiaan tarkoita sitä, että Marjuli et voisi Mustikkaa antaa tyttöjen ulkoilutettavaksi. Tuntuu, että nyt on siellä tullut palkka koiran ulkoilutuksen ohessa tärkeäksi asiaksi.
Ehkä voisit sanoa, että itsekin tykätään ulkoiluttaa Mustikkaa tosi paljon, että ihan joskus voitte antaa tyttöjen nauttia kivasta koiraseurasta
mutta ette aina kun tulevat pyytämään.