Sateista keskiviikon alkuehtoota
Kohta on meilläkin ihan talo rannalla, jos edelleen nää tulvat jatkuu
Mies lähti juuri traktorilla tietä lanaamaan, kun on lammikkoa koko tie. Nopsaan kuluvat päivät ja viikot eipä ehdi päivittäin edes lukemaan tänne saatika kaikkea kommentoimaan. Uimassa ollaan käyty lastenlasten kanssa ja muutenkin iltaisin kaikenlaista ohjelmaa. sitten onkin jo niin sippi, että nukkumaan kiiruhdettava että jaksaa taas aamulla töihin. Viime viikonloppu oltiin Ruunaankoskella, hieman oli sateista mutta mukavaa oli silti. Tulevana viikonloppunakin olisi tarkoitus lähteä jonnekin, vielä ei olla päätetty mihin suuntaan tällä kertaa.
Mukavaa illan jatkoa kaikille nyt täytyy kuunnella sateen ropinaa ja luontoiltaa