Huomenta!
Painajaisuninen yö takana. Olin pettänyt miestäni (mitä en normaalisti koskaan enkä ikinä tekisi). Hänen ex-vaimonsa oli sen hänelle kertonut. Mies oli tietysti hurjan vihainen siitä minulle, ja minä surullinen, kun tuli niin tehtyä, koska rakastin miestäni. Sanoin ex-vaimolle, että "Kerroit sitten sen. etkö tiedä, että mitä ei silmä nää eikä korva kuule, sitä ei sydän sure." Saimme kuitenkin mieheni kanssa sovittua asian ja sen kunniaksi tanssimme lähekkäin ikkunan edessä, jonka myös ex-vaimo näki. Ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Seuraavaksi olimme minun vanhassa kodissani, mutta olimme siellä jonkun vieraana. Siellä kaikki olivat vihaisia minulle. Kaikki muut käskettiin syömään, mutta minua ei. Onneksi minulle jäi ihan mukavaa seuraa. Jari Sillanpää, joka ei ollut vihainen minulle
Mistähän nämä unet oikein tulevat? Tuo uni oli vielä siitä kummallinen, että heräsin välillä, ja se jatkui, kun taas nukahdin.
Evis, ja muutkin, kylmää on luvassa, että talvitassut autoon
Oikein lystiä päivää kaikille