Olipa taas illan sininen hetki Järvelläni aivan ainutlaatuinen. Jospa osaisikin sitä sanoin kertoa tai kuvin kuvata! Mutta kun ei onnistu. Jokaisena iltana se on aina niin erilainen ja aina niin ihana. Järvellä oli tänään myttyjä (lue pilkkijöitä) muutaman kymmenen hengen porukka. Kyllä kaiketi sieltä vielä kalaa tulee. Ja aurinkoinen paistaa.
Kävin Mustamäellä erään tuttavapariskunnan postilaatikon tyhjentämässä, ovat etelässä lomailemassa.
Aurinko on porottanut koko päivän kunnolla. Kyllä se kaduilla jo näkyykin. Kohta se Kevad tuleb!
Ikävä sattumus tänään tuolla käytävässä. Kuulin jotain ääntä, ensin en reagoinut. Sitten se jatkui ja jatkui vaan, kurkistin ovisilmästä että mistä voisi olla kysymys. Näin että pieni lapsi hakkasi kotioveaan epätoivoisesti, itki ja itki. Menin käytävään katsomaan. Pieni poika oli levittänyt kaikki koulureppunsa tarvikkeet käytävän lattialle ja hakkasi ovea hysteerisesti. Menin hänen luokseen ja kyselin eestin kielellä että mikä on hätänä. Poikahan ei eestiä ymmärtänyt, mutta ymmärsin hänen venäjän kielestään, että mama ei ole kotona ja avaimia ei hänelle ole elikkä ei pääse kotiin. Olen ohikulkiessani joskus kuullut tuosta asunnosta aika kovaäänistä "kasvattamista" ja olin aika epävarma että mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Päätin sitten kuitenkin, että pyydän pojan kotiini odottamaan jotakuta vanhempaa tulemaan. Eihän poikaraukka ymmärtänyt eestin kieltä ja oli muutenkin jo aivan hysteerinen. No onneksi sitten heti kävikin käytävän ovi ja hänen isänsä tuli hengästyneenä paikalle. Mikä oli tarinan juoni, sitä en tiedä. Mutta isä oli kuitenkin tietoinen, että poika ei pääse kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta eivät nämä venäläiset naapurit juurikaan ota minkäänlaista yhteyttä. Mitenkähän olisi tapahtunut, jos poika olisikin tullut luokseni ja isä olisi joutunut hänet täältä noutamaan.......
