Huomenta harmaan sävyisestä Lahdesta
Vettä tihkuu, ei mitenkään mielyttävä ulkoilusää.
Mustikkapiirakka uunissa, jonka taas vien äidille kun päivällä menen hänen luokseen Veran kanssa.
Huomenta,
Lämmöllä on täälläkin ilma ollut ja eilisen sade on sulattanut lumta kiitettävästi. Tuo harmaus on vaan niin apeaa.
Surin eilen kun meidän läheltä on linjojen alta on pusikoitten aloitettu pusikoiden raivaus. Puut ovat varmaan vanhempia kuin minä, upeat katajat rötköllään maassa. Seuraavana ne varmaan meni tuohon lähi metsään ja sillä sama. Ajattelin tehdä laput niihin, että meitä ei saa katkaista, mutta ei taida auttaa.
Eiks se niin ole, että kaikki vanha on tiellä, on sitten kyse luonnosta, rakennuksista tai meistä ihmisistä, tähänkö on tultu
Wikipedia kertoo katajasta.
"Puuaines
Katajan puuainesta.
Omintakeisen tuoksunsa ja sitkeytensä takia katajan puuaineista on käytetty monien tarve-esineiden valmistamiseen, ja kuoren alla olevia sitkeitä kuituja on aikaisemmin hyödynnetty muun muassa mattojen kudonnassa.[10][12] Miellyttävän tuoksunsa takia katajaa on käytetty myös kalan ja lihan savustamiseen.[12] Kuivana katajan puuaines on keskiraskasta: sen ominaispaino on noin 0,52. Puutyöaineena katajan pintapuu on kirkkaan keltaista, sydänpuu vaaleanruskeaa ja juovaista. Nykyään sitä käytetään raaka-aineena lähinnä koristepuuesineisiin kuten pannunalustoihin, veitsiin ja avaimenperiin.
Katajasta tehtyjen esineiden myynti ei ole kiellettyä Suomessa. Asetuksen mukaan aikaisemmin "puumaisen ja pylväsmäisen katajan ottaminen koristepuuna tai -oksana kaupan pitämistä varten" oli "kielletty", mutta "katajien ottaminen puuaineksen jalostamista varten sekä tähän tarkoitukseen kaupaksi tarjoaminen ja myyminen" oli kuitenkin "sallittu".[3] Vuoden 2006 jälkeen pylväsmäinen kataja ei ole ollut rauhoitettu, mutta sen käytössä toivotaan malttia.[13] Ahvenanmaalla yli kuusi metriä korkeat pylväskatajat ovat edelleen rauhoitettuja.[12"
Hyvää tätä päivää kaikille
Pyriksen ja Annulixin äitien muistolle