Hyvää iltaa!
Olen taas ihmisten nukkumaanmenoaikaan täällä näpyttelemässä, kun en oikein ehdi päiväsaikaan koneelle. On aina niin paljon kaikenlaista muuta nyt, kun on kesä. Tänäänkin metsäretkellä toteamassa, että mustikka on jo kukkinut ja puolukka kukkii parhaillaan. Tuli myös mieleen viime vuoden juttu Meseltä, kun hän kirjoitti siitä, kun sataa välipäivinä (?) vettä, tulee huono hillasato. Mitenköhän on?
Surullista, kun Telkkisen ystävän poika on menehtynyt noin ikävällä tavalla. Väkivaltaa on aivan liikaa ja lehtiä lukiessa tuntuu, että sitä käytetään turhankin usein ja ihan silmittömästi ilman minkäänlaista rajaa ja toisesta välittämistä. Voimia ja osanotto suruun sinulle ja ystävällesi.
Eilisestä linnunpoikasesta. Kiva, kun ystäväsi oli saanut ohjeita Heinolan lintutalosta ja muutenkin hän oli osannut ruokkia poikasta hyvin. Edelleen toivotan onnea lintuemona olemiseen ja että poikanen selviää isoksi sinitintiksi.
Minnin kuvassa olevat karvakorvat. Ovatpa hauskan näköisiä! Onko ne niitä ylämaan lehmiä, alkujaan jostakin Skotlannista? Sellaisia pienikokoisia tavalliseen lehmään verrattuna.
Nyt nukkumaan. Hyvää yötä!