Kotona taas! Olipa lämmin keli talkoilla risusavotassa. Muutaman rangan kun kantoi kasaan, hiki virtasi jo norona. En mä paljon jaksanut kannella, joukon jatkona siellä käpsehin. Kahvipaikalla ja makkaranuotiolla kuitenkin sai olla ja mikäs makeampaa kuin kuumat käristemakkarat ja pannukahvit avotulella. Sääsketkään ei haitanneet kun savu senverran häiritsi.
Kiertelin vanhaa hautausmaa-aluetta ja löysinkin muutaman vanhan sammaloituneen hautakiven, tekstit oli haalistuneet pois, mutta tiedossa oli kenen se oli, tai on. Siellä ne vainajat makaavat vieraan maan mullan alla ei-kenenkään maalla, piikkilanka-aitojen välissä. Osa haudoista on ryöstetty, koska kaivantoja oli siellä täällä. Mitä lienevät etsineet, kultahampaita ehkä ja sormuksia. Hautakivet oli kaadettu ja osa kannettu pois rakennusten kivijaloiksi. Paksu sammal peitti suurimman osan maata. Siellä täällä lojui merkkejä koristeellisista hautamuistomerkeistä ja risteistä. Paksut puut olivat kasvaneet ja tiheä risukko peitti osaltaan. Raivasimme Salla-seuran vuokraaman hautausmaa-alueen reunoilta pienimpiä puita ja pensaita. Tila avartui kovasti ja alue alkaa näyttää hienolta. Tällaista muistoaluetta ei tietääkseni ole muualla luovutetuilla alueilla tehty. Sallalaisten vanhalla sankarihautausmaalla lepää yli kahdensadan sodassa kaatuneen sotilaan tai lotan ruumiit. Katsellessani nimiluetteloa, panin merkille miten nuoria kaatuneet ovat olleet, nuorimmat alle 19 vuotiaita nuorukaisia. Vaikka sodista on kulunut aikaa jo viimeisimmästäkin kohta 70 vuotta, nämä eivät ikinä unohdu, eikä niitä ymmärrä. Sitäkään ei käsitä, miksi alueet piti luovuttaa... suurin osa melkein koskematonta erämaata. He puolustivat isänmaatamme ja silti heiltä ja heidän omaisiltaan vietiin sekin. - Viekää tuhkatkin pesästä!
