Iltaa Lapista! Tosi helteisestä sellaisesta. +25 oli Savukoskella kolmen aikaan ku kävimmä sitä jängän rapaa vähän hakemassa pakkaseen. Löytyihän sitä kun vain olis jaksanut tarpoa siellä helteessä. Hiki valui, ihan silmissä karvasteli. Talveksi saatiin hillat, kun vielä oltiin niin ahkeria, että putsattiin ne saman tien pusseihin siellä erämaassa, ei tarvinnut roskia kotiin kantaa.
Thaipoimijoita oli pilvin pimein, lähes joka jängän laidalla. Saalista ei kovin paljon heillekään tullut. Iloisia poimijoita ne olivat, joka kerta piti kättä nostaa kun vastaan tulivat. Kävimmä Lokan tekojärven maisemissa. Olen käynyt siellä joskus 20 vuotta sitten viimeksi ja kyllä oli teitä tehty ristiin rastiin, että eksyä meinas jo autolla. Vuoden 1991 kartalla ei ollut kuin pari tietä. Kännyn gpsissä teitä risteili vähän jokapuolelle.
Kahden päivän ja yhden yön reissu vei kyllä mehut ainakin minusta. Polvi kesti sen minkä kesti. Eilen ei ollut niin kuumaa, jotain +23 iltapäivällä ja yöllä oli +9 astetta, aamulla sitten nousi heti kymmenen jälkeen +23 ja iltapäivällä oli jo +26 auton mittarissa, virallista en tiedä. Paarmat siellä vihuloi, hyttyset ei niinkään haitanneet, no mäkäräiset ja polttiaiset sitten iltasella. Mutta savunuotiolla nekin kaikkosivat kairaan.
Lokan kipsalla nauratin kioskinhoitajaa kyselemällä kylän kaatopaikkaa. Mitä nä sieltä haet...nauroi vain. Merikotkia, sanoin. Paikalliset kalastajat vievät kalanperkuujätteitä sinne ja kotkat käyvät syömässä niitä. No sinnehän me, mutta kaatis oli niin äkkimutkan takana, että emme osanneet oottaakaan sitä vielä kun se ilmestyi eteen ja kotkat ja korpit lensivät heti tiehensä. Vähän harmitti, yhtään kuvaa en saanut. Kotkista en nähnyt kuin vilahduksen, korpit sentään vähän kauemmin.