Onpa hyvä, että Vera on paranemaan päin. Hyvää oloa hänelle, kunten myös Telkkiselle itselleen. Susulle myös jaksuja, kun lemmikkinsä menetti.
Pientä lunta on satanut pikku kerroksen. Lenkillä kävin, tein pikasiivouksen ja siivosin vielä yhden kaapin. Kaappiien siivouksessa menee minulla niin paljon turhaa aikaa, kun aina löytyy jotain mielenkiintoista katseltavaa. Eilen katselin vanhoja valokuvia ja luin sellaista päiväkirjaa, jonka olin kirjoittanut silloin kun odotin lastani. Hän täyttää tänä vuonna 42v, että aika vanha päiväkirja oli. Mukava oli muistella, vaikka ei se elämä silloin herkkua ollut.
Hyvä, kun Lauran polvi ei arkonut lenkillä yhtään.
Pyriksen "huomenen" kimppuun menen kohta.
Kaikille oikein mukavaa lauantaita!