Tiistaita!
Kävin tunnin sauvakävelylenkin tuolla ihanassa raikkaassa pakkassäässä, oli kyllä huikeeta. Niin kaunista ja virkistävää. Ajattelin taas, että ollaan me suomalaiset onnekkaita, kun meillä eroaa nämä vuodenajat toisistaan niin selvästi. Ja kyllä tämä sää peittoaa sen pitkän sadejakson ja pimeyden ihan 100-0.
Lenkille lähtiessä mua tuli vastaan tuossa nurkalla taas se yks rouva mäykkyineen, jonka toinen koira siis näykkäsi mua pari viikkoa sitten. Taas ne koirat räksytti ihan taukoamatta ja tempoili hihnoissaan. Lieneekö mun hahmo joku ärsyke niille, olin pukeutunut ihan mustiin ja kävelysauvat heilui tietty kädessä. Pysähdyin kolmikon kohdalle ja sanoin, että toinen noista korista näykkäsi mua hihasta pari viikkoa sitten. Rouva ei kyseenalaistanut tapahtumaa, joten oli sen kyllä silloinkin huomannut, vaikka ei mitään sanonut. Kerroin hänelle, että minusta sellainen on aika epämiellyttävää ja hän myönsi, että no niin varmaan on. Ilmeisesti hän ei oikein hallitse niitä koiriaan, mitä en yhtään ihmettele, koska hän puhuu niille koko ajan lässyttämällä. Ymmärtääkseni koirat on vähän niinkuin lapset, äänensävyllä on iso merkitys.
Laitoin pienen pullataikinan nousemaan, ajattelin tehdä omenapiirakkaa, sellaista vähän kevyempää.
