Hyvää sunnuntaita!
Meillä mittari on jumahtanut +2 asteeseen, aamusta tähän asti on pysynyt samana. Meilläkin on pilvistä ja noin tunnin on sataa tihuuttanut vettä. Tuulee etelästä ja tänään pihassa on ollut 8 mustarastasta samaan aikaan. Olen yrittänyt kuvatakin, mutta olen niin taitamaton liikkuvien kohteiden kuvaaja ja linnusta tulee joko sumuinen suttu tai muuten vain tunnistamaton möhkäle
Sepelkyyhkyjäkin näin eilen kolme ja aamulla pari töyhtöhyyppää lenteli pellon päällä. Ikkunasta näkyy joutsenia pellolla, ovat aika kaukana ja näkyvät valkoisina möykkyinä. Niitä on taas moni autoilija pysähtynyt kiikaroimaan ja kuvaamaan. Hanhiakin on paljon, mutta niitä on hankalampi erottaa lumettomasta maasta ilman kiikaria.
Kiva kuva Nöpöstä kukkakruunineen
Meillä on joskus ollut saman värinen Mörri -kissa.
Sateesta huolimatta piristävää lenkkiä Mesikselle koirakaverin kanssa
Olen samaa mieltä kanssasi, että koiran kanssa on kivempi mennä lenkille kuin yksin. Toisinaan saan ulkoiluttaa kaverin vanhempaa koiraherraa, jonka kanssa on mukava tallustella ja välillä pistää juoksuksikin.
Hyvää päivän jatkoa jokaiselle!