Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Perjantainen 23.5.2014  (Luettu 503 kertaa)

Rouva Hömötiainen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 645
  • Tallinn, Estonia
Perjantainen 23.5.2014
« : 23.05.14 - klo:00:48 »

Vielä liitän eilisen vuodatuksen ja siihenkin jatkoa, koska olen henkisesti aivan poikki!

Koettakaa ohittaa koko vuodatus!

Kylläpä oli raju kokous!!!! Kotiuduin juuri äsken. Olin erään suomalaisen yhdistyksen kokouksessa ja siellä kyllä sanan säilää heiluteltiin.

Ei ole kiva riidellä, aikuiset ihmiset, mutta kyllä se melkein riidan puolelle veti. Onneksi puheenjohtaja piti jutun kurissa.

Oli niin ikäviä asioita esillä, että uuteen hallitukseen oli erittäin vaikea saada ehdokkaita kasaan. No, onneksi sitten kuitenkin muutama rohkea lähti kisaan mukaan ja hallitus on kursittu kasaan.

Vieläkin täytyy purkaa, koska kotona ei ole ketään kelle kertoa. Tätä prosessia on jatkunut jo muutaman kuukauden ajan. Välillä kun tutkin tositemappia ja sitten mittasin verenpaineen - niin halusin unohtaa koko paineet!

 En ole osannut ottaa sitä kevyesti - mitäs näistä... Kyse on ollut kuitenkin yhteisten rahojen käytöstä ja olen varmasti ottanut aivan turhiakin paineita, mutta minkäs luonnolleen tekee. Nyt alkaa paineet alentua ja eihän suunta voi olla kuin eteenpäin!



Ei ole mukavaa kun asiat saavat tällaisen käänteen, mutta minkäs teet - asiat on hoidettava lain ja sääntöjen mukaan . Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että kun on olemassa säännöt, niin on erittäin helppo toimia niiden mukaan. Mutta jos lähdetään niitä säätelemään, niin silloin ollaankin jo aika liukkaalla jäällä.

Se siitä - pakko on vaan purkaa jollekulle tuntoja, kun sisällä velloo vieläkin. Ja tämä on ollut jo tähän saakka aika pitkä projekti!

Kirjattu

Jenna

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 324
  • Aurinkosta Mieltä Joka Päivään ;o)
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #1 : 23.05.14 - klo:07:24 »

Huomenta Kaikille  [:-)]

Reipasta Perjantai - päivän Aamua  [:-)]

Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin  [:26] [:27]

Mukavaa Päivän Jatkoa  / Alkavaa Viikonloppua Jokaiselle  [:75] [:59]

 [:43] [:45] [:43] [:45] [:43]
Kirjattu

Pyryharakka

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 532
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #2 : 23.05.14 - klo:07:47 »

H u o m e n t a

Jee, perjantai.  :-))  Arska paistaa, sateita ei näköpiirissä lähipäivinä.

Ja nyt kahvia niinkuin olisi jo.

Kirjattu

Minni

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 769
  • Itä-Uusimaa
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #3 : 23.05.14 - klo:09:32 »

Huomenta  [:-)]

Aamulla mukavanvilpoiset 10 astetta, nyt 20 ja  [:45]

Mä en ole nähnyt ainoatakaan hyttystä, sitten varhaisen kevään. Taisivat kuolla kupsahtaa
alkukuun pakkasiin   
No, saattaapi sitten seuraava sukupolvi olla sitäkin runsaampi ja häijympi.  [:-I]
Siinä on se hyvä puoli, että välttyy pistoilta, paha puoli on se, että linnuilla on vähempi sapuskaa.

Pörriäisiäkään ei ole kovin paljoa. Omppu ja lumppupuissa niitä on jonkin verran työn touhussa, mutta
sitä sellaista tasaista hurinaa, mitä normaalisti kuulee pihalla, silloin kun puissa on paljon kukkia, ei ole.
Siinä on se hyvä puoli, että ehkä niitä omppuja ei tulekkaan niin paljoa, mitä kukinta ennustaisi.  [:-I]
Paha puoli on taasen se, että mualimmanloppu lähestyy, kun pörriäiset vähenee  [:-I]

Normaalisti ei mun tulppaaninsipulit enää seuraavana kesänä kuki. Paitsi ikivanhat sipulit, jotka joka vuosi kukkivat.
Olin ihan varma, että Angelica-tulppaanit eivät tänä vuonna kuki, vaan kukkivat ne kummiskin  :-))
Siinä on se hyvä puoli, että ne ovat silmänruokana, ja pahaa puolta ei ole laisinkaan  [:-DD]

NOTT  [:-DD]

Mukavaa perjantaita









Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

mese

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 23 280
  • "Lintuja Sallasta -poimintoja bongarin päiväkirj."
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #4 : 23.05.14 - klo:09:45 »

Huomenta Lapista! Vettä sataa ja on viileetä +9 vain. Koivun lehti kasvaa, vihertää kivasti.
Kirjattu
"Anch´io son pittore!" kotisivu

telkkinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 742
  • Lahti
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #5 : 23.05.14 - klo:10:06 »

Huomenta [:-)]

Hömiksen ketjun aloitukseen sen kommentoin, että se on hyvä kun pystyy omat paineensa purkamaan ulos vaikka näin kirjoittamalla ja kertomalla tuntemuksiaan. Yksin kun niitä pohtii asia vaan paisuu pään sisällä, mutta kun sitä yrittää jakaa toisten kanssa, vähän ainakin helpottaa. Näin itse koen omalla kohdallani.
Että hyvä kun kanava on löytynyt mihin tuntojaan purkaa. Uskon, että sisällä kiehuu, toivottavasti olotila nyt rupeaa kohenemaan kun saa asiaa sisältään "ulostettua" [:30]

Minnin hienolle tulppaani kuvalle ja Pyriksen palapelille [:5]

Minulla ja Veralla oli kiva aamulenkki, kun karkuteillä oleva (tuttu uros) seurasi meitä koko lenkin ajan ja yrittä hypätä Veran selkään ja nuoli turkin ihan räkämäräksi. Ja Vera oli kun mikäkin tarjoilija eli veti häntää sivuun ja oli ihan valmis pikku Veroja tekemään. Ärsytti kovin tällainen lenkki. Tuli yksi tuttu koiran pissattaja vastaan ja me lähdettiin yhdessä viemään koiraa kotiin, Siellä jo omistaja portilla odotti hihnan kanssa. Kun otti koiransa kiinni ja pyyteli anteeksi oma koira murisi hänelle niin kovin, että pelkäsin sen hyökkäävän kurkkuun kiinni. Niin oli kiihkoissaan Veraan. Toivottavasti nämä juoksut kohta on ohi pääsee paljon helpommalla kaikki. [:-)]

Mukavaa ja aurinkoista perjantaipäivää pönttöläisille [:-)]
Kirjattu
Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen.
Arvo Ylppö

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #6 : 23.05.14 - klo:10:11 »

Huomenia. Hieno päivä tulossa ja almanakassa tyhjää.
Katsotaan miten päiväni kulutan...

Mukavaa perjantaita [:-)]
Kirjattu

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 854
  • ***Keiju***
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #7 : 23.05.14 - klo:10:15 »

Huomenta! [:-)]
Aurinkoista ja hieman poutapilviäkin taivaalla sekä tuulee kohtalaisesti.
Mittarissa alin lukema oli +12,0 ja nyt +22,3 astetta.

Se on kaffeeta nyt juotu. :-))


Pyrikseltä ihanalla kuvalla kiva palis! [:-)]

Minniltä kaunis tulpaanin kukka kuva, ihania! [:-)]
Ja kivaa kerrontaa! :-))

Veralle silityksiä! [:24]

Hömikselle! [:30]

Hyvää perjantaita toivotaan kaikille!    [:46]
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

telkkinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 742
  • Lahti
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #8 : 23.05.14 - klo:11:27 »

Depille Veran silityksestä kiitokset [:-)]
Kirjattu
Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen.
Arvo Ylppö

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 51 622
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #9 : 23.05.14 - klo:11:33 »

Huomenta!
Minniltä hauska viesti hyvistä ja huonoista puolista, ja tosi kaunis tulppaanikuva.

Telkkisellä ja Veralla  [:36] ei ole ollut kovin kiva aamulenkki. Irtokoirat eivät ole yhtään mukavia, varsinkin urokset, jos omalla koiralla on "se" aika. Minkä rotuinen koira oli? Eihän tuollaista koiraa kovasti uskalla edes pois häätää, jos se omistajalleenkin murisee.

Pyriksen palapelin teen myöhemmin, mutta nyt laitan yhden kuvan aamulenkiltä.

Rauhaisaa päivää kaikille!
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 51 622
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #10 : 23.05.14 - klo:11:35 »

Ai niin, täytyy vielä kysästä, että mitä nämä pienokaiset ovat? Silkkiuikkujako? Nämä uiskentelivat aamulla rannan tuntumassa.
Kirjattu

telkkinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 742
  • Lahti
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #11 : 23.05.14 - klo:11:45 »

Aivan ihanan kauniit kesäiset kuvat Mesikseltä.  [:-)]
Uikuilta näyttävät [:-)]

Itse näin sorsalla 2 poikasta, että ne olivat minun ensimmäiset tämän kesän poikaset mitä olen nähnyt.

Koira mikä meitä seurasi oli rodultaa bracco italiano, vahva kun mikä. Vetää omistajan nurin mennen tullen, että vaikka olisi kiinni ei auttaisi. [:-I]
Kirjattu
Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen.
Arvo Ylppö

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 51 622
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #12 : 23.05.14 - klo:11:55 »

Kiitos Telkkinen  [:-)]

Täytyi oikein googlettaa, minkä näköisestä koirasta oli kyse. Aika iso koira se on. Luin, että uroksen koko on 58-67 cm. -Ja metsästyskoira, että varmaan on jäntevä ja voimakas koira. Itse pelkäsin aina noita irtokoiria, kun omaani lenkitin. Kerranhan sitten tulikin koiratappelu yhden hirvikoiran ("jämtti") kanssa. Se puri Seriä niin, että tuli eläinlääkärireissu. Ensin en edes huomannut sitä puremaa, vaikka koitin tutkia. Sitten vasta, kun se tulehtui, huomasin sen.
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 51 622
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #13 : 23.05.14 - klo:12:50 »

H u o m e n t a
Kiitti paliksesta. Ihanat lokit ja mukavilla paloilla  [:-)]
Kirjattu

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: Perjantainen 23.5.2014
« Vastaus #14 : 23.05.14 - klo:13:50 »

Aah mikä ihana lämpö. Mahtavaa kun sai laittaa kesän päälle. Lähdin stadiin alanliikkeisiin katsomaan mitä siellä on. Samalla poikkesin heseen kanahampparille ja banskupirtelölle. Tuntuu vieläkin oudolta kun ei tarvitse olla duunissa ja saa ohjelmoida almanakkaansa suhteellisen vapaasti. Toki on jotakin mihin olen sitoutunut kuten maalaaminen ja valokuvauskurssi joka tosin loppuu tältä erää näyttelyn pystyttämiseen. Joudun joinain päivinä päivystämään "galleriassa". Maalaamoonkaan ei ole pakko mennä jos ei ole innostusta. Nyt mä syön tän hampparin, juon pirtelön ja lähden liikkeelle.

 [:-)]
Kirjattu
 

Sivu luotiin 0.332 sekunnissa. 25 kyselyä tietokannasta.