Iltaa. Mukavia kuvia taas päivän ketjussa
Päivä meni nopeasti. Oli kesän viimeinen taiteilu-
ryhmä, elokuussa alkaa jälleen joten nyt täytyy
toteuttaa tuota kameran olkoiluttamista. Käväsin
sitten Malmin hautausmaalla laittamassa mummelin
ja ukkelin haudalle kukan. Viime vuotinen ruusikin
siellä aika virkeenä oli joten jätin paikalleen. Samoin
ruusu oli hengissä isän ja äidin haudalla ja kukat
kukoistivat myös ystäväni äidin haudalla. Sitten
itikseen hampparille ja jädelle. Herttoniemen Etolasta
lähti mukaan 2 kernipöytäliinaa. Toinen "haisee" pöydällä.
Kait nuo taitokset suoristuvat aikanaan. Piikeistä ei ollut
hyötyä mun sormeen, ihan samallailla napsuu kuin
ennenkin. Hoidat asian kuntoon syksyllä. Kesällä ei
viitsi tuota asiaa laittaa kuntoon. Olen vuosia potenut
joten eiköhän vielä muutama kuukausi mene napsutellen.
Illan jatkoa