Huomenta.
Aurinkoista heti aamusta ja hellepäivää varmaankin taas pukkaa.
Varmasti kuumuus haittaa Marleenaa ja muita joille kuumuus aiheuttaa tukalaa oloa sairauksien vuoksi. Itselläni ei ole mitään todettu, kuitenkin hakeudun kyllä varjoon. Yöt ovat onneksi olleet suht viileitä joten tuuletus auttaa ja toistaiseksi on nukkuminen onnistunut.
Toisin voi olla jos helteet vielä jatkuvat pitkään.
No, tämmöiselle laiskalle immeiselle helle antaa hyvän tekosyyn olla tekemättä mitään.
Lintujen seurantaan on aika kulunut, punarintapoikue pyörii terassin pensasaidassa ja emon ohjaileva tiksutus kuuluu kun "lapsukaisiaan" varoittelee. Pikkuvarpusia näkyy, laulurastas kävi eilen nurtsilla ihan vieressäni, tiaisia on sekä tali- että sini ja leppälinnunkin satuin näkemään. Ei hassumpaa ajanvietettä tämäkään.
Rastaat onneksi ovat mustikassa lähimetsikössä, aamuvarhain käyvät madostamassa ja sinisiä käyntikortteja näkyy pihatiellä.
Mukavaa perjantaita ja viikonlopun odottelua kaikille !