Mäki luulin että pönttö on kaatunu kokonaan. Onneks ei!
Lauantaipäivä meni aluksi kolatessa pihaa, noin tuuman parisenttiä lunta. Sitten ajelin velipojan luokse ja kattelin vähän kummissani, kun hää ajelee kelkallapihalle metsästä jajotain on sylissä. Mitä ihmettä, elävä poron vasa sylissä. Minä ihmettelrmään, että mitä nyt? Onko hän loukkaantunut vai mitä? Kaveri on sipannut, väsy tullut. Oli eksynyt tokasta, eikä ollutlöytänyt ruokaa. Parin sentin lumikerroksen alta oli päätä näkynyt. Nostettiin latoon heinäkasan päälle toipumaan ja velipoika keitti sokerivettä pulloon ja antoi vielä jotain mahalääkettä sekaan. Tyytyväisenä vasa imaisi liuoksen naamariin. Sinne se jäi makoilemaan. Huomenna varmaan jo jalkeilla. Elämä on kovaa eläimilläkin.