Kiitos, Jarmo!
Ja kiitos, Riesa, kiitos kaikesta! Minun suruni on niin pohjaton, että ei ole sanoja. Sydämessäni on ammottava tyhjyys. Perheenjäsen on poissa.
Hiukan lohduttaa tieto, että hän on mennyt Taivaaseen, jossa odottivat häntä Sulo ja Isä. En ole vielä kertonut Pikku-Piulle enkä Arvolle. Pikku-Piu menetti äitinsä.
Minä menetin "tyttäreni", rakkaan ystävän, sielukkaan kaverin. Kuinka monet tarinat yhdessä juttelimme, toisiamme niin hyvin ymmärsimme. Hänen sisällään oli Enkeli.
Puolivillistä kulkukissasta hänet rakastin ihmiseen luottavaksi, rakastavaksi kissaksi.
Nyt hän on poissa. Minä olen itkenyt ja itken.
Kiitos Hellikselle ja Välskärille (jälleen kerran) suuresta avusta ja tuesta tuolla vaikealla hetkellä.
Viimeiseen hetkeen asti kerroin hänelle suuresta rakkaudestani, suuresta kaipuustani ja toivosta, että vielä kerran jossakin tapaamme.
Rakkaus on myös vastuuta, ja vastuu on rohkeutta tehdä vaikea päätös, kun elämä ei olisi enää jatkunut kissanarvoisena.
