Olin tänään neurologin luona. Minusta oltiin hyvin tyytyväisiä tällä hetkellä.
Tosin uhkavaste silmistäni puuttuu. Mutta minä olen niin luottavainen, etten pelästy
jos silmiäni uhataan. Ei siis haittaa elämääni. No vähän kyllä vielä törmäilen, mutta vähän vain.
Eli vielä on neurologisia puutoksia jäljellä, mutta joka päivä kyllä olen parempi ja parempi.
Näytän kieltä noille huonoille ennusteille, joita aijemmin on annettu.
En halua enää syödä pahoja lääkkeitä. Kuulemma 3 kuukauden päästä voidaan varmuudella
sanoa, olenko päässyt paheman ohi. Kyllä se paha on kaivettu kuoppaan takapihalle ja peitetty hyvin.
Valtasin kyllä miesneurologin sydämen ja hän toivotti minulle hyvää jatkoa.
Onneksi tekin uskotte minun kanssani, että tämä pikkupoikacockeri on sisukas.
