Voi hurja mitenkä tämä päivä alkoi. Nousin ylös sängystä. Päässä tuntui kummalta. Menin vessaan. Milli makasi ovensuumatolla. Pysähdyin Millin eteen tarkoituksena laittaa vaatteet päälle, jotka olivat pesukoneen päällä. Samassa minua alkoi huimata, eli "kaataa". Otin askeleen taaksepäin. Tunsin jotain pehmeätä jalkani alla. Tajusin, että se oli kissa. Siirsin nopeasti jalkani sivuun ja kaaduin taaksepäin. Siellä oli pyykkiteline, johon tarrasin kiinni. Häntäluu osui siihen tukiosaan. Seinä oli vastassa, joten se ei antanut periksi. No, en kaatunut onneksi enempää. Milli säikähti sydänjuuriaan myöden ja juoksi pois niin että eteisen matto meni "vinksalleen". Löysin sen keittokomerosta, jossa se maukui. Se aivan selvästi pelkäsi minua. Olihan minulla aivan kummallinen käytös, johon se ei ollut tottunut. Pian se kuitenkin palautui ennalleen, eikä pelkää minua enää.
Minulla on vieläkin hiukan epämääräinen olo, joten mittasin verenpaineen. Se oli aika alhainen, 104/63. Pulssi 75. Minulla on normaalistikin alhainen verenpaine, mutta noin alhainen ei vielä ole ollut. Ehkä se siitä päivän mittaan kohoaa.
-Vaan olipahan aika erikoinen aamu. Huh-huh! Nyt ymmärrän, miksi vanhuksia kaatuu kotonaan. Sille ei voi mitään kun rupeaa "viippaamaan" päästä.
