Tervehdys.
Täällä oli aamulla pilvistä ja hieman utua.
Nyt aurinko osin näyttäytynyt ja tuulta on jonkin verran.
Mittarissa nyt +29,3 astetta, että huh huh.
Varmaankin tämän kesän ylimpiä lukemia tuo.
Noh, tässä päivää eteenpäin ja katsotaan tuleeko vielä ukkosia, vai.
Ihanat ja kivat kuvat ketjussa.
Jarmolle hyviä liikunnallisia hetkiä edelleen.
Niin, Minni on yrittänyt katsella lepakoita yöllä.
Itsekin hämmästelen, kun ei ole näkynyt täällä.
Vain yhden näin olikohan joskus heinäkuun lopulla vai elokuun alussa.
Nythän pitäisi olla lepakoiden parasta lentoaikaa, kun illat hämäriä ja on lämmintä.
Perhosia sentään ja joitakin perhosien toukkia näkyy toisinaan.
Tänään mm. Matarakiitäjän kaksi toukkaa näkyvissä.
Lintujen poikasia myös pihapiirissä varsin aamuisin näkyvissä.
Hyvää perjantaita toivotaan kaikille!