Minnin kuvalle
Täällä ollaan hyvinkin samoilla linjoilla. Toki se lumi kaunista on, mutta kun tässä pitäisi toisten olla ja elää samalla.
Hieno kuva myös puolikuusta, yökyöpelit ollut kuvailemassa
Yökyöpelöinnistä sen verran, että olen nykyään herännyt hirmu aikaisin. Varmaan se on kevät joka minuakin herättää tai sähkölasku, tai ihan vaan elämä yleensä. Tänään kuitenkin päätin hyödyntään tämän ja lähteä koskelle aamuhämärässä katselemaan miltä siellä näyttää. Noh, ei näyttänyt miltään. Ei siis ristinsielua missään. Kun lähdin kotiinpäin, niin yksi titityy, yksi kraak kraak ja sitä miltä oravat kuulosta en osaa kirjoittaa. Tässä välin kauppakierros ja leipomo. On se muuten hyvä nämä rutiinit. Nyt vaan vaalenpunaisista pullista oli tehty sydämenmuotoisia. En hermostunut.
Iltapäivällä päätin jättää järjen, lainkuuliaisuuden ja vähän kaiken muunkin romukoppaan. Ei, en ryöstänyt kauppaa, vaan päätin lähteä jokea sitä toista puolta ylöspäin. Siis suoraan sanoen toisten tonttien läpi. Ja kaikkien heikkojen jäiden, kaislikoiden ja niiden kaikista eniten varotetuin koskien yli. Ja en ole menettänyt järkeä lopullisesti, tiesin syvyyden ja omat taitoni. Muuten juurikin nämä on ne viimeiset kuuluisat sanat
Oli muuten kaunista! Ei nämä maajussit taida näitä rantaosuuksia hyödyntää, eikä kukaan perään juossut vaikka menin sieltä mistä oli helpoin mennä. Ehkä tunnisti paikallisen kylähullun tai sitten ei edes huomannut. Mutta tässäpä kuvakoostetta miltä näyttää siellä, missä ihmissielu ei kävele. Maisemaa, Koskikara, äänekäs tintti ja kotikettu.