Onpa iloinen kuva
Minäpä laitan yhden syksyyn sopivan runon. Olen tämän jo varmaan joskus aiemminkin laittanut, mutta tykkään tästä niin kovasti, että laitan sen taas.
Kaksi vanhaa, vanhaa varista
Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
”Kurkikin jo lähti”, veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.
Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.
Höyhenihin niskat kyyristyy
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.
Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
”Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata.”
-L. Pohjanpää –