Enräs tämä??
Marketin nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla
kerralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää satsaamatta
ympäristölle haitallisiin muovikasseihin.
Hämmentyneenä vanha rouva selitti anteeksi pyydellen, ettei hänen
nuoruusaikoinaan ollut tietoakaan Vihreästä Ajattelutavasta. Kassa vastasi:
"Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet
tarpeeksi ympäristöstä."
-Oikeassahan hän oli - ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia.
Siihen aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka sitten lähetti ne meijeriin tai tehtaaseen pestäväksi ja steriloitavaksi ja täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä siis todella kierrätettiin.
-Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.
Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska joka paikassa ei
ollut rullaportaita. Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet
300-hevosvoimaiseen autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä
olevaan lähikauppaan.
-Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia miettineet.
Lastenvaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä kertakäyttöisiä.
Pyykki kuivattiin narulla eikä energiasyöpössä 500 Wattia virtaa käyttävässä
vempaimessa ? tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat vaatteet ihan oikeasti.
Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi jääneet vaatteet, eivät aina
upouusia.
-Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.
Siihen aikaan meillä oli vain yksi televisio tai radio, ei vastaanotinta
joka huoneessa. Ja tv-ruutukin oli jokseenkin nenäliinan kokoinen, eikä koko
Uudenmaan. Keittiössä tehtiin ruokaa, hämmennettiin ja sekoiteltiin käsin,
koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä. Kun pakkasimme jotain
herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja sanomalehtiä suojaamaan
lähetystä, koska ei ollut styroksia tai kuplamuovia.
Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla koneella. Meillä oli työnnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri. Me pidimme lihaskuntoa yllä työnteolla emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla.
-Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.
Joimme vettä kraanasta kun janotti, sen sijaan että olisimme joka kerta
käyttäneet erityistä pullovettä. Täytimme täytekynät musteella emmekä
ostaneet heti uutta kynää kun muste loppui. Ja vaihdoimme partahöylän terän,
heittämättä koko kapinetta roskiin kun terä tylsyi. Siihen aikaan ihmiset
käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon ja lapset menivät kouluun
polkupyörillä tai jalan, eikä äidin tarvinnut hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua.
Kotona oli yksi pistorasia eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille laitteille. Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän pitsapaikan.
-Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia me olimme, kun meillä ei ennen vanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?