Iipa -ymmärrän närästyksesi - tänään jäin kolme pysäkkiä aikaisemmmin pois bussista ja kävelin vesisateessa kotiin. Läheisen koulun pihalla oli joukko lapsia ja yksi vanhempi - ensin luulin häntä aikuiseksi,mut hän oli murkkuiässä oleva poika - noin 16-20 vuotias. He ampuivat uudenvuodenraketteja ja paukuttelivat papatteja. No - vähän ihmettelin kun sen ikäinen oli lasten seurassa, mut se siitä, kaikkeen tottuu kun täällä asuu. Siihen en totu koskaan että ympäristöä sotketaan ehdoin tahdoin eikä välitetä korjata jälkiä.
Jatkoin matkaani ja huokailin;rikottuja pulloja, raketinjämiä, kaikkea mahdollista mitä ihminen voi tuottaa - ja joka paikassa.
Menin omaan linnunruokintapaikkaani ja olin onnellinen, kukaan ei ollut rikkonut ruokinta-automaatteja, roskia oli huomattavasti vähemmän kuin odotin ja - linnut, ne tulivat katsomaan, pieni oravakin liikkui ja kaiveli maasta sinne piilottamiaan pähkinöitä, Olin helpottunut, mun pikku tinttarellatkin
olivat hengissä ja mun orava -mussukka. Eli kaiken tämän hirvittävän kaaoksen ja surkeuden keskellä - pystyin iloitsemaan jostain - ja se oli paljon minulta-
ja sen ilon toivat luonnonvaraiset eläimet omalla olemassaolollaan.
