Voi kiitos onnitteluista.
Taas itkettää ja sydän tukuttaa tuhatta ja sataa, ku lueksin.
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Sehä oli tää joulun tienoo ain nulikkana meikällä yhtä juhlaa. Joteki tälleehä se joksenkin meni.
Ku jouluaatto vaa tuli, kaikkine lahjoinee, ni het perää joulupäivä mummolas, kirkkoinee kaikkinee.
Sen jälkee oliki jo Tapaninpäivä, mikä kans ties jotaki ylläriä, ku se oli se nimpparipäivä kans. Kummitäti
sillon yleesä muisti ain hirmusen suurel setelil. Antaessaa kuisutti, et osta sil sitte jotaki mielusaa ittelles.
Eikä siin yhtä välipäivää edes huomannu, ku äiti se kai joskus äänee lausahti, et kyl se pitää Veikol juhlapäivä tänääki olla,
ku se on nin pieni ja viaton. Rutisti mua rintaasa vasten ja silitti poskee. Se oli se viattomien lasten päivä. Kyl tuntu hyvältä sillon.
No sitte vast ku olin edes hienommat lahjat saanu särettyä, oliki jo käsillä uusvuosi. Se oli yhtä
räiskettä ja rytinää ja sillon viimestää viimisetki sukulaiset oli käyny karamelliä tuomas.
Seuraaval viikol sain rauhas rikkoo loputki joululahjani, ku tuli loppiaine. Siihin mennes olin jo yleesä syöny kaikki karkit kuusestaki.
Sitte oliki enää tää Veikon päivä. Ja ain äiti viä sillonki jotaki hyvää kaapeistaa löyti.
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Mut antakaa anteeks, jolsen enää nykysin nin jaksa innostuukkan. Se on alkannu jo tää vuoden surupuoli mulla. Se alkaa näämmä ain aikasemmi ja aikasemmi vaa ja kestää sinne juhannuksen alusviikolle. Meinaa tää Veikon päivä jo alkaa olemaa alakuloa.
Tää on sitä aikaa, ku mun harvat ystäväni on kuolleet ja ny on menos jo tuttavatki. Vetää väkiste alakuloseks nää toine toisesa perää tulevat muistopäivät.
Lähen aamulla serkkua saatille. Meil on treffit Hietaniemen krematoriol. Se venaa mua siä toimiston hyllyl, omas rasiassaa. On ootellu jo joulust asti. Sievä rasia. Siin on risti ja joku linnun kuva. Oisko joku sieppo, en tieä, ku ne siepot on mulla vähä nii ja näi. Mut kaksistaa lähtää maakuntaa, ei o mitää saattueit. Sisko on pyytänny, et vähä hiljennetää Hämeenlinnan kohal, ni hän tulee mukaa.
Mennää loppua vaik sitte kolmistaa.
Vähä mun käy kade serkkua. Se teki sen nin, ku mitä miä ain haaveilin. Lähti nimittäi nin, ettei ketää itketä.
Miä olen tiätty sevverra sählänny, ettei tai multa onnistua, vaik kuin toivosin.
Ei tu het mieleeni mitää nin surullista, ku se, et sukulaiset ja ystävät tuskissaa kiemurtelee ja parkuu ja perskuttaavat nin,
et meinaavat räkääsä tukehtua. Sellasta en sois mun jälkeeni tapahtuvan.
Noh, ny on koitettava vähä nukuakki, ettei viä posauteta ojaa mennessämme serkun kaa.