Täällä on nyt melkein liiankin rauhallista. Reino on ollut meillä reilut kolme viikkoa ja aika hyvin on sopeuduttu. Pientä nahistelua silloin tällöin, joskus mennään ohitse kuin ei toista olisi olemassakaan.
Vedestä nämä puoli-norjalaiset tuntuvat tykkäävän. Vessan vetäiseminen, veden laskeminen - ne aiheuttavat heti uteliaan reaktion. Kummallakin pojalla.
Äsken Reino oli vesikupilla, otti vettä käpälään ja nuoli siitä. Arvolle hyppäsi pieni piru olkapäälle ja hänenkin täytyi vääntäytyä samalle kupille. Hetken aikaa kaikki olikin suorastaan herttaista, mutta sitten Reino hermostui ja "taputteli" Arvoa otsaan muutaman kerran. Arvo ei ollut huomaavinaankaan, jatkoi vaan veden lipittämistä.
Että näin vaisuksi on mennyt !
![Nauraa [:-DD]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/9.gif)